Sadetta tänäänkin

 

Ensimmäinen viikko lopuillaan ilman Keelaa. Tai mukana hän on ollut koko ajan ajatksissa, tunteena sisälläni, puheissani, ikävässäni ja kauniissa muistoissani.Tuossa hän lepää leijonein vartioidessa unta. Kyllä meillä on Rose´n kanssa hiljaisia päiviä, kuljemme peräkkäin ja Rose´katsoo usein minua kysyvästi ja sanoja ei ole kertomaan vastausta kysyvään katseeseen.

Vaikka Rose´onkin hieman pirteämpi niin paljon hän myöskin nukkuu. Ruoka-aikana hän kuitenkin tulee sisälle ja menee ruokapaikalle ja istuu odottamaan sanomatta mitään, jos ruokaa ei heti tule hän odottaa hetken ja sitten lähtee ulos ei niin väliä saako ruokaa vai ei. Kun ruokaa saa se kyllä maistuu.

Ei meidän elämä mitään riemujuhlaa ole mutta me pärjätään. Niin olisin toivonut, ettei Rose´olisi yksin jäänyt mutta näin siinä vain kävi.