tiistai 1. elokuuta 2023

Sadepäivä

 Tänään on satanut todella railakkaasti ja ollankin vietetty aikaa sisällä korjaten remontin sotkuja pois. Käytiin kuitenkin lenkillä vaikka vähän ripsottelikin ja samalla kerättiin kaunis kukkakimppu. 


Rauhallinen sadepäivä, jopa niin rauhallinen, että Harry nukkui pommiin, oli unohtunut laittaa puhelin herätys ja hyvin nukutti. Rose´ei meitä aamulla herätä jos nukkuvat niin nukkukoon.


Eilen oltiin Harryn kanssa katsomassa Satumaan kuningasta Reijo Taipaleesta kertovaa kesäteatteria. Aina kun olen käynyt kesäteatterissa se on ollut ulkona ja niinpä oletinkin nyt myös olevan. Sateen uhka leijui ilmassa ja minä pakkasin meille sadetakit, sateenvarjot  lisätakit, villasukat ja sain todeta perillä, että kesäteatteri on sisätiloissa, hieman meinasi hymyilyttää. Olin varanut liput Luustoliiton kautta ja perille päästyämme olin varma että olin varannut liput Kuulohuoltoliiton kautta. Aikamme odoteltuamme lippujen jakajaa nöyrryin ja menin kysymään olisiko mahdollisesti Luustoliiton lipunjakajalla meidän liput no oli.  Hyvä minä, miten meni taas niin kuin omasta mielestä.


Pikaisesti käytiin myös Kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa paras kukinta aika alkaa olla ohitse.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti