Siitä on nyt kolme viikkoa kun Keela kuoli. Tämä on nyt kolmas kerta kun kuulen outoja asioita. Viime viikolla heräsin kahtena yönä siihen, että kuulin kun koira käveli ja kynnet rapsuttivat parkettiin, nousin ylös ja Rose nukkui sikeäasti sohvalla, no laitoin kuulemiset siihen että olin ehkä nähnyt unta ja siihen herännyt. Kaksi päivää sitten makoilin vielä sängyssä olin ollut hereillä jo jonkin aikaa kun kuulin että viereisessä huoneessa käveli koira joka meni juomakupille ja joi vettä. Rose´se ei ollut koska Rose´oli vieressäni sängyssä. Rose´ei asiaan reagoinut. Olen myös useamman kerran tuntenut että joku on ihan vieressäni vaikka Rose´on ollut ulkona. Eilen aamulla Rose´heittäytyi minun päälleni juuri sillä tavalla mikä oli Keelan tapa ja huokaisi samalla tavalla. Rose´n tapa ei koskaan ole ollut tulla ihan liki ihmistä pitää mielellään hieman välimatkaa. Ihan pakosta tulee mieleen, että Keela ei ole meitä jättänyt, voi kuinka haluaisin vielä tuntea sen ihanan myskin tuoksun mikä Keelan turkissa oli ja tuntea sen ihanan kiharan pehmeän turkin ja katsoa niihin kauniisiin silmiin. Tiedän että se ei ole mahdollista, mutta tiedän että Keela on vielä luonani.
 |
En tahdo irtikään päästääTaas ilmestyt vierellein Olet jokaikinen yön ääniKukkamerestä poimin sutHyvä ajatus sisällä mun pääni |
Ikävällä ja surulla on monet kasvot ja monet muodot. Ne yllättävät ja tulevat esille itselekin yllättävällä tavalla ja yllättävissä tilanteissa. Suruun ja ikävään ei koskaan totu ja ei tietenkään pidäkään tottua.
Koen myös erilasia asioita, mille ei ole selitystä, ja silloin ikävä on kovimmillaan. Ikävä vain muuttaa muotoaan, se ei voi hävittää kaikkia vuosia joita olemme yhdessä kokeneet <3
VastaaPoista