ja ei oppi ojaan kaada vai miten se nyt menikään. Aloitettiin näyttelykoulutus, en sanoisi ensimmäistä tuntia kovin rentouttavaksi yhteiseksi tekemiseksi. Luulen että joudutaan käymään ainakin kaksi vuotta tuota koulua. Minca osasi kyllä olla hienosti ryhmässä vaikka muita koiria oli toista kymmentä, mutta ne ihmiset ne on tosi kiinnostavia. Ensin opiskeltiin seisottamista se sujui joten kuten idea ainakin tuli selväksi. Sitten oli ravin vuoro ja ohje oli jos jotain ravia muistuttavaa esiintyy niin sitten palkataan, no en tiedä missä kohden se olisi ollut se ravia muistuttava osuus siinäkö kun Minca repi hihnaa muristen vai siinä kun roikkui mun puserossa vai se kun sai viereisen koiran villiintymään hakemalla sitä leikkiin. Onneksi tunti päättyi ja päästiin kotiin. No sekin oli mielenkiintoista, Minca oli päättänyt että ei olekaan enää väsynyt vaikka hallilla sitä esitti, joten hän päätti osallistua autolla ajamiseen kiipeämällä takapenkiltä mun niskaan ja syömällä mun korvaa. Onneksi matka kesti vain viisi minuuttia muuten ei olisi päästy kotiin, sillä Minca ei ole mikään hyvä kuski.
No tästä se alkaa meidän kivinen yhteinen tie näyttelykehiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti