torstai 30. heinäkuuta 2009

Vieraita


Tänään meillä kävi vieraita ja koirat saivat herkkuja ja leluja. Parhaimmat kiitokset Mairelle ja hänen miehelleen kaikesta, oli kiva vierailu ja siitä riittää iloa pitkäksi aikaa koirille. Pilvi on leikkinyt tosi kovasti saamillaan leluilla ja varmasti uni maittaa uuden lempilelun vieressä (vinkuva hevonen). Sain tänään myös Dimin kuulumisia ja Dimistä onkin tullut aikamoinen uimari koira, aivan ihania kuvia.



Lainasin tähän pätkän Kristiinan kirjoittamasta kirjeestä:


Meillä on ollut rannassa vähän "vaikeuksia", kun se uimaan hyppiminen ei tahdo
lainkaan loppua. Dimi ui yleensä aina kiinni johonkin ihmisuimariin ja tykkää
olla sitten sylissä (tai selässä) ja tekee sitten taas pienen lenkin. Huomasin
uidessani Dimin perässä, että se liikkuu vedessä yllättävän kovaa vauhtia,
mutta kääntyy kiltisti takaisin, kun kutsuu nimeltä.  D. on käynyt (siis
karannut) päivittäin meidän puutarhan pikkualtaassa ja unohtanut, ettei sisälle
pidä tulla suoraan vedestä. Olli kävi samaisessa altaassa viikonloppuna ja
Dimille tuli kova kiire pelastaa uimari. Myös vauva-allas on ahkerassa käytössä



Sitten vuorossa uimahyppy



Pieni iloinen uimarikoira.



Ja sitten maittaa päikkärit ja taas löytyy virtaa



Dimin kaveri kaunis sisko nimeltään Sipuli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti