sunnuntai 23. elokuuta 2009

Kaikenlaista puuhailua


Eilen jäi bloginkin kirjoittaminen väliin, olimme alkuillasta kuuntelemassa ja katselemassa Nykäsen Matin konserttia ja taisipa meidän Harry hieman ihastua siihen Merviin. Kun tulimme kotiin niin oli Löpö taas päättänyt nukahtaa tietokoneen päälle sillä seurauksella, että kone oli sulkeutunut, joten en jaksanut alkaa enää avaamaan konetta. Tänään sitten meille tulikin pieni leovieras Simba poika Kemiöstä, kyllä oli kauniin värinen ja mustamaskinen korkeajalkainen pieni leo. Luonteeltaan Simba on tosi hellyttävä ja kiltti. Näyttää, että Bellan kaikista lapsista tulee korkeita ja varmasti isoja leoja. Sain kuvia myös Simban saariretkeltä ja niitä tässä olen ihastellut.



Tuossa on meidän vene sillä me tultiin tänne saareen.



Ajaelkaa minä jouduin kahlaamaan rantaa.



Kyllä minä uidakkin osaan mutta tykkään mieluimmin vain kahlailla.



Tässä tutkiskelen mitä täällä saaressa sitten voi tehdä..



Jos saaren haluat mennä nyt sä takulla yllätyt, on siellä sammaleet myllätyt ja ne on Simba myllännyt.



Välillä minä lepäilin rantakalliolla ja seurasin tarkasti mitä muut tekivät.



Tässä me pojat jutellaan poikien juttuja ihan kahdestaan.



Tässä minä olen katsomassa äiti Bellaa ja matkalla tuli jano, minäolen hieno koira ja juon veden aina pullosta, se maistuu siitä niin hyvältä.



Äidin ja lapsen tapaaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti