perjantai 14. elokuuta 2009

Pikku Pilvi sairastaa


Viime yönä Pilvi heräsi monta kertaa ja "itki" ja halusi pissalle ja arvasin, että nyt taitaa olla pissatulehdus iskenyt. Sain aamulla onneksi lääkärin tälle päivälle ja sinne matkasimme Pilven kanssa. Laitoin Pilven kissan koppaan (Pilven mielestä nöyryyttävää)  ja ei kun kohti Raisiota. Sitten olisi pitänyt saada pissanäyte, arvatkaa onnistuiko, eläinlääkäriasema sijaitsee vilkkaan kadun reunalla ja Pilvi oli ensimmäistä kertaa liikenteessä, ensimmäisen kerran laitettiin hihna kaulaan, ei pieni koira voinut moisessa melskeessä pissata, joten kun puoli tuntia oli yritetty hoitaja huusi meidät sisälle ja antibiootti määrättiin pelkkien oireiden perusteella. Pilvi on saanut yhden nuppineulanpään kokoisen punaisen pillerin ja aamulla otetaan seuraava.


Pilvi


Sain tänään myös terveisiä tuolta Ruskolta Donna neidolta, joka on kasvanut aivan valtavasti. Donna suunnittelee pentukursille menemistä mikä sekin on hienoa, sinne meidän täytyisi Pilvenkin kanssa suunnistaa, ei tiedä vaikka osuttaisiin samalle kurssille.



Terve minä olen Donna



Minä asustan Ruskolla ihan Sirkka mummin naapurissa.



Hyvää viikonloppua kaikille ja kiitos Arja kauniista kuvista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti