lauantai 6. helmikuuta 2010

Pentulaatikon reunalla hau


Kova on meno laatikossa, sieltä kuuluu pieniä vingahduksia ja haukahduksia ja sitten ihanaa pentutuhinaa ja pikkuiset tassut lypsävät maitoa maitoa, kyllä siinä Lotta-emä taitaa olla aika kovilla. Lotan ruokahalu ei ole oikein vieläkään ennallaan ja Lotta saakin nyt kaikkea mikä vain maistuu jotta turvattaisiin maidon tuotanto. Ruokalistalla on tänään ollut lihaa,kananmunia, lihapullia ja eniten näyttää kelpaavan nuo kananmunat. Pentujen painot ovat nousseet edelleen joten oikea on suunta. Lotta voi muuten jo paremmin ja lähtee jo vappaehtoisesti pissallekkin ja voi levätä jo hetken pentulaatikon ulkopuolella, mutta kun ensimmäinen vingahdus kuuluu niin silloin tunnollinen mamma vie maitohinkit tarjolle.Voi että ihminen voi iloita pienistä asioista, tänään pääsin sitten nukkumaan ja voi luoja kuinka hyvin uni maittoi, okein säikähdin kun heräsin kun päivä oli vaihtunut illaksi ja sitten pääsin saunaan ja KePo laittoi ruokaa, ei juurikaan ole tullut syötä mitään kunnollista tässä viime päivinä, kyllä nyt jaksaa taas ensi yön valvoa. Pennuista alkaa erottamaan jo piirteitä ja jokainen niistä on ihan oma ihana persoonansa, pennuista kasvaa varmasti tosi hienoja leoja. Viime yönä kun aikaa oli niin yritin keksiä nimiä pikkuisille, pojat ovat jo nimensä löytäneet, mutta tytöissä on vielä miettimistä. Joten kaikki hyvin ja valmiina taas seuraavaan yöhön ja uuteen päivään koko lauman voimin. Hieman joutuvat isommat koirat nyt joustamaan kun heille ei ole aikaa niin paljoa mutta ihan kuin tietäisivät, että mammalla on tärkeitä asioita ja antavat minun rauhassa hoidella pentuja, Pilvi ei oikein ymmärrä miksi ei saa tulla mukaan pentuhuoneeseen, mutta kyllä sekin päivä koittaa, että Pilvi pääsee vauvoja hoitamaan.



Silmäni hetkeksi mä ummistan.



Nuku äippä rauhassa me kiskotaan maitoa.



Meistä tulee pulleita ja sitten meitäkin nukuttaa.



Me kuulemma muistuteaan toisiamme ??



Sisko ja sen veli



Ryhmähali.


Huomenna pentulaatikko taas palaa asiaan. Kauniita unia kaikille ha hyvää huomenta kun päivä koittaa. Lähden nyt keskustelemaan Turrin kanssa, joka on päättänyt viettää yötä ulkona, ei kait taas ole täysikuu kun Turri temppuilee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti