lauantai 12. maaliskuuta 2011

Aamulla varhain


kun sää oli parhain starttasimme kohti liha- ja luukeikkaa, eli siis  pakastimen täydennys päivä. Olipas meillä tällä kertaa kuormaa lihaa oli yli 500 kg ja luita lähes 300 kg. Moni pieni ja vähän isompikin haukku tuli onnelliseksi. Meitä olivat auttamassa Jasmin ja Janina (Harrryn tyttäret) ja Jasmin laittoi meille vielä mainiot pihvitkin ennen kuin lähti töihin. Täytyy sanoa että viepä mehut moinen keikka, pussitettiin ja pussitettiin ja kun lihat ja luut olivat pakastumassa niin aloitettiin vielä vihannesten mössötys, kun osui juuri samaan aikaan niidenkin loppuminen. Saunasta tulon jälkeen melkein nukahdin kun on veto ihan poissa. Mutta mahtui päivään ihana yllätyskin, kun Toni tuli hakemaan luita ja lihoja niin kukapas se löytyi sieltä autosta no Barbi, olipas neitokainen muuttunut niin kauniiksi ja vahvistunut kovasti, tosi nätti tyttö. Kiitos toni että toit Barbin käymään oli se sellainen kohokohta päivälle, että jaksoi vielä pestä nuo lihalaatikotkin puhtaaksi. BB oli myös iloinen siskon tapaamisesta.



Kukas meille nyt tuli?



WAU tää on Barbi.



Barbilla oli aivan ihanat korvahapsut.



Barbi muistutti väritykseltään enemmän isääsnsä Enzoa kuin äitiään Lottaa.



KUmmallisen tuttuja hajuaja



Hei mä on ollu täällä ennenkin.



Siskokset



Kiva tavata.



Hauska tavata uus ipieni ihminen, olet aika mukava kun osaat noin hyvin rapsuttaa.



Ryhdytäänkö leikkimään.



Tästä se voi menoa alkaa



BB ja Barbi



Barbi olisi mielellään katsellut paikkoja mutta BB halusi leikkiä ja kun BB ei saanut Barbia innostumaan "karusellin" kiertämisestä niin kylläpäs tuo BB oli viisas, sillä BB haki itselleen houkuttimen.



Katsos mikä mulla on?



Tule tule ottamaan kiinni.



Tää on mailman hienoi halko.



Etkös jo kiinnostu tästä.



Lopputulos huima takaa-ajo.



Siinä sai halko sellaista kyytiä että taisi huimata molemmista päistä.



Me ollaan kavereita.



Kaksi kaunista ladyä ja kaksi komeaa poikaa.



Barbi kävi punnituksessa ja säkäkin mitattiin, Barbi painoi 55,8 kg ja oli 76 cm korkea.



Jaksatko vielä leikkiä



Kumpi kiusaa kumpaa?



Älä lähde vielä leikitään lisää kiinniottoa



Höh nytkö Barbin piti jo lähteä kun meillä oli niin mukavaa. Kiitos vielä kerran Toni oli mukava nähdä. Koirat kiittävät herkuista ne on roukuteltu.


 




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti