maanantai 28. maaliskuuta 2011

Ihminen on erehtyväinen tai sähläri


Tänään tunsin taas suurta tuskaa kun tuo juoksu ei sitten vain ala ja päätin taas kerran katsoa muistiin panoni ja mitä kummaa nyt huomasin,siis vasta nyt, että olin merkinnyt Milanan juoksuväliksi kuusikuukautta vaikka se on kahdeksan kuukautta ei Milanan juoksun edes olisi pitänyt alkaa helmikuun puolivälissä vaan huhtikuun puolivälin jälkeen. Milana ja äitinsä Bella ovat ainoat koirat joilla juoksuväli on pidempi kuin puoli vuotta ja en ymmärrä miten näin sekoilin että olin laskenut Milanallekkin tuon puoli vuotta vaikka edellinen välikin oli 8 kk ja sitä edellinen melkein 9 kk. Pyydänkin nyt nöyrimmin anteeksi kun olen teitä huijannut, joten odotellaan vielä muutama viikko ihan rauhallisesti, niin eiköhän sitten ala tapahtua. Onneksi Suomen kesä on aika vähä luminen vielä pitkälle syksyyn joten ihan hyvä syntymäaika pennuille kuitenkin on luvassa. Ehkä KePo on oikeassa että pystyn sähläämään ihan kaiken ja ihan ilman apua, mutta jos ei mitään tekisi niin ei mitään sattuisikaan ja onneksi ei mitään tosi isoa pysty mokaamaan, sillä tästäkään ne ei tiedä Kiinassa yhtään mitään.



Tämä on se osa talvea mistä minä ymmärrän, aurinko paistaa, hanki kantaa.



Koirilla on hauskaa



Pilvellä on huippu kivaa



MIlana katsoo kun Pilvi lentää



Milanallakin on huippukivaa



Näettekö kesä tulee ensimmäinen pälvipaikka



Mihin hävisi Pilvi



Täällähän minä täällähän minä



Kielari



Kyllä nyt ulkoilusta nauttii..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti