perjantai 25. maaliskuuta 2011

Pentutestaus


Tänään postilaatikkoon oli pudonnut Shetlanninlammaskoirat ry:n  rotulehti Sheltit ja kun avasin lehden niin silmiini osui erittäin mielenkiintoinen juttu.  Jutussa käsiteltiin pentutestiä ja ilolla panin merkille että shelttejäkin on alettu testata ennen luovutusta, oli tosi mielenkiintoista lukemista Pilvimarjan kennelin pentutesti. Pentutestissähän tarkkaillaan miten pentu reagoi testissä kohtaamiinsa uusiin tilanteisiin ja miten se niistä palautuu. Erilaisille perheille ja eri harrastusmuotoihin sopivat erilaiset koirat ja testin päätavoite on auttaa kotien valinnassa ja tarjota eväitä pennun alkuopetukseen. Testin tarkoitus ei ole ennustaa pennun käytöstä aikuisena, vaan antaa pennunostajalle puolueetonta lisätietoa pennun osoittamista synnynnäisitä taipumuksista, vahvuuksista ja heikkouksista. Jokaisen pentueeni kohdalla olen yllättynyt testin tuloksista ja ollut todella tyytyväinen päätökseeni testata pennut. Kaikki Belunan kennelistä lähtevät pennut tullaan testaamaan jatkossakin. Testauksen myötä tietämys pennuista lisääntyy ja saa kasvattajanakin todella tärkeää tietoa, puhumattakaan että voi antaa hyvät eväät uuteen kotiin. Erityisen iloinen olen ollut , että nyt minulle on jo tullut sellaisia pentukyselyitä, jossa ostajaehdokkaat osaavat oma-aloitteisesti kysyä testataanko teidän pennut, sillä kyllähän ostajankin näkökulmasta on hyvä saada mahdollisimman paljon tietoa uudesta perheenjäsenestään.



Tässä sisarukset jotka on testattu Cambellin pentutestillä, koirataito Kaisa Hilskan toimesta. Kaisa on testannut meidän kaikki pentueemme. Erittäin hienoa, oli kun Belunan Fazer-pentueen perheille voin antaa dvd-mukaan missä he pääsivät näkemään koko pentutestin ja kuulemaan omin korvin testaajan antamat arviot pennuista.



Ihan parasta on ollut kun on saanut seurata eri pentueiden kasvamista ja seurata luonteiden kehittymistä.  (Dico Prince-pentueesta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti