lauantai 22. lokakuuta 2011

Belunan Magic Paloma, Riva ja Mila


Aamulla kun heräsin satoi kaatamalla ja meinasi hieman vetää ilmeen vakavaksi, sillä olin niin kovasti odottanut Milan, Paloman ja Rivan vierailua, joten ajattelin että voisi säiden haltijakin pikkuisen antaa omaaa panostaan päivän onnistumiseen ja antoihan hän ja soi meille auringon. Aamupäivä meni  suunnitelellessa ohjelmaa pikkuisille ja pääsiväthän siinä omistajatkin hieman näyttämään koiran käsittelytaitojaan. Olin suunnitellut koirille pentutehtäväradan ja ensimmäisen oli tehtävä vieras kopeloi, sitten siirryttiin tehtävään hyppää korkealle ja seuraavana ahdas väli ja seuraavana oli navigointi ja sitten päädyttiin tunneliin josta jatkettiin liukkaalle jäälle ja suorinta tietä kaatopaikalle ja sitten pistettiin pää pensaaseen ja saavuttiin perille. Koirat olivat tosi rohkeita ja suoriutuivat tehtävistä hyvin taisi omistajia ainakin joitakin hieman jännittää.



Ensimmäisenä radalle uskaltautui Paloma. Hienosti kiivetty "pöydälle" jossa sitten täti kopeloi pientä eläintä.



Riva hieman ihmetteli mikä kumman juttu tää on.



Ja sitten toinen Pirnsessa Mila kopeloitavana.



Paloman tyylinäyte hyppää korkealle.



Ja Riva reippaasti ylittää esteen.



Sitten KePo ei ehtinyt ottaa kuvaa Milasta estehyppääjänä mutta seuraavalla esteelä Mila ohitti tehtävän ahdas väli pelkoa tuntematta.



Tässä Rivan taidonnäyte pujottelussa.



Putkikaan ei pelottanut Milaa vaan reippaasti sieltä tultiin läpi.



Yksi vilaus ja Riva oli selvittänyt tunnelin.



Paloma oli ensin sitä mieltä, että voisiko arvoisa kasvattaja itse tuntea itsensä tuonne putkeen, mutta päätti kuitenkin hoitaa homman kotiin.



Paloma saapui liukkaalle "jäälle"



Hienosti etenee Riva ja luottaa ohjaajaansa.



Jos otan pitkän loikan niin selviän nopeammin tuumii Mila



Paloma sapui kaatopaikalle. No tämän tehtävän tarkoituksena ei ollut opettaa koiralle kaatopaikalla käyntiä vaan totuttaa koiraa astumaan vieraiden elementtien päälle ja samalla haistelemaan erilaisia tuoksuja.



Milaakaan eivät "jätteet " härinneet.



Reippaasti Riva selvisi kaatopaikalta.





Rivasta oli tosi hauskaa työntää pää ämpäriin ja taisi sieltä jokin herkkukin löytyä.



Mila keksi heti miten toimia tällä rastilla.



Ei jännittänyt Palomaakaan.



Tehtävärata suoritettu ja maali saavutettu.



Olipas taitava tyttö.



Heittäytyminen kalkkiviivoille ja maali saavutettu.


Hienoja pentuja ja tosi rohkeita ja aktiivisia. Oli hauska nähdä kuinka pennut nauttivat tehtävistä ja onnistumisesta ja kuinka omistajat antoivat kiitosta hyvistä suorituksista. Tämän jälkeen olikin sitten vapaata leikkimistä ja ihmiselle tarjottiin lämmikkeeksi kahvia, joku taisi puhua konjakistakin mutta se jäi nyt saamatta tällä kertaa.



Ensimmäisen perille ennätti Mila



Miksi nuo kaikki haukkuu noin kovasti.



Hei tuolla on äippä ja mummo.



Moi äippä mä olen sun tyttäresi.



Kukas sieltä nyt tulee



Sieltä tuli Riva poika reippaana ja rohkeana.



Moi mä meen moikkaan äippää ja mummoa.



Hui ne haukkuu mulle tai toi Diwa ainaski.



Paloma on muuttunut koko ajan tummemaksi ja tummenmaksi.



Belunan Magic Riva



Belunan Magic Paloma



Belunan Magic Mila



Äippää ja mummoa moikkaamassa koko poppoo.


Huomenna tulee lisää leikkikuvia, oli niin mukava päivä etten tiedä miten teitä kiittäisin, saisi tuo syysloma olla useammin kun tällainen ilon päivä järjestyi, että noin monta pentusta ehti meillä piipahtaa ja kaikki yhdellä kertaa.


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti