tiistai 11. lokakuuta 2011

Löpöstiina voi paremmin


Löpöstiina on tänään ollut jo oikein reipas, tosin niin reipas, että jouduttiin vaihtamaan isompi kauluri koska Löpöstiinan luikerteleva häntä mahtui mainiosti kaulurin sisään ja sitä kautta nuoltavaksi. Nyt on sen verran iso kauluri että häntä ei mahdu sisälle. Tänään haava näytti jo tosi hyvältä ja siihen laitettiin hunjavoidetta. Lenkilläkin käytiin ja syksyinen metsä on aivan ihana paikka, olisin varmaan jo seonnut ihan aikuisten oikeasti kun töissä on aina yhtä tulipalon sammuttamista vaikka en palokuntaan kuulukkaan eikä edes liekkejä näy jos ei olisi ensinnäkin koiria ja toiseksi metsää ja luontoa ympärillä. Tänään ollaan keskusteltu pentujen ruokinnasta kun meinaavat mokomat kasvaa ihan mahdotonta vauhtia ja se ei oikein ole hyväksi pikkuiselle leolle, kun pitäisi ensin rakentaa luusto kuntoon ja sitten vasta alkaa hankkia sitä massaa. Näille pennuille näyttää tuo ruoka maistuvan. Sain Tarjalta myös Betusta ja minusta pari kuvaa ja nekin laitan tähän. Kiitos vaan vielä kerran Betun perheelle vieraanvaraisuudesta.



Komea on pää Betulla ja kauniit valkeat hampaat



Tasaisesti kasvanut uros



Belunan Fazer Benjamin "Betu" kasvattajansa kanssa.


Sitten muutama kuva lenkiltä ja sieltä ei vauhtia puuttunut.



Biancan vauhtinäyte



Pilvi panee paremmaksi



Yli risujen ja männynkäpyjen



Kumpi mahtaa voittaa



Mutkat suoriksi



Lenkin päätteeksi lipaisut leikkikaverille.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti