sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Sukulaisten luona


Paloma lähti tänään katsomaan velipuoltaanBbetua eli Banjon veljeä ja minä pääsin mukaan mikä oli aivan loistavaa. Paloma oli tosi reipas, eikä aristellut yhtään vaikka Betu on kooltaan kohtalaisen suuri nuori uros, koirapainia väännettiin tunnista toiseen ja minun lasteni perintö on lisääntynyt kolmellasadallaseitsemälläkymmenelläkolmella koiran kuvalla ja ne kaikki ovat ainut laatuisia. Jokaisessa painitaan ja riekutaan ja luulen että Tarjalla on lähes samat kuvat ikuistettuna omalle kameralleen. Kiitos Tarja ja Paloma kun otitte mut mukaan reissuun. Betu on aivan ihana nuori uros ja tuo monessa suhteessa mieleen isänsä ja veljensä Banjon.



Paloma nappasi Betun herkkuluun heti  päästyään pihalle, mutta Betulle se sopi hyvin.



Kyllä painittiin



Välillä tankattiin



Näitä kahta olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan.



MInä pidän kiinni sinusta pidä sinä minusta



Mä näytän sulle hampaat vaikka niistä onkin osa jo pudonnut pois.



Vapise mä olen pelottava pieni koira



Hui mä pelkään sua



Kaksi kaverusta



Beluna Fazer Benjamin "Betu" ja Belunan Magic  Paloma



Lopulta alkoi väsymys käydä käpälään



Ja sitten tuli väsy



Kanat ovat nyt muuttaneet ja tietystikkin Einari myös



Uusia orsia kokeiltiin



Mä olen tosi korkeella jipii



Ai tuosta pääsee alaskin



Kiva muttaa uuteen kotiin tuumivat kanat ja kukot. Yllättäen meidän tiput jotka piti olla kanoja olivatkin siis kukkoja joten meillä on nyt 5 kukkoa ja pitäisi löytää koteja kukkopojille.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti