sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Viikonloppu lopussa


Niin se taas vieraähti viikonvaihde ohi, tänään on taas melkein mennyt sairastamiseksi, tosi stikeä tämä tauti, Kepo ei päästänyt minua zumballekkaan, kun meinaa yöllä tukehtua ja tuskan hiki hyppää heti otsalle kun vähän tekee jotain, joten tänään on otettu kyvyesti. Sain sentään tehtyä koirille kolmenviikon vihannesmösssöt ja tällä kertaa onkin sitten kesäkurpitsa, jäävuorisalaatti, kurkku sosetta höystettynä mustillaviinimarjoilla ja puolukoilla. Minun piti ensin tehdä itselleni mustaaviinimarjamehua, mutta jotenkin ajattelin että ehkä haukut saavat siitäkin vitamiiniä joten jäi mehut tekemättä. Tarhat siivottiin taas kuntoon ja laitettiin puhtaat vedet aamua odottamaan. Sitten purettiin eilinen puuharata, vieläkin on hyvä mieli elisestä päivästä. Koirat auttoivat minua näissä puuhissa parhaansa mukaan. Nelsonilta oli tullut tosi hienoja kuvia, Nelson on harrastanut kulttuuria Mooseksen kanssa.



Riva on tosi tottelevainen nuori mies.



Arjan ja Milan omat jutut



Riva avusti minua naaman pesussa



Välillä siten otettiin kunnon koirapainit



Tässä on siis menossa kilpailu rapanen rapaisempi ja kaikista rapaisin.



Prinsessa Mila seurustelee hillitysti.



Mitä jalkapalloako pelataan



Sopii minä olen maalivahti



Katso sinä Mooses oikealle niin minä katson vasemmalle.



Belunan Magic Nelson



Belunan Kingly Moses



Voiko kauniimpaa olla kuin syksyinen metsä ja leo.



Mooses ja Mannerheim



Nelson ja Mannerheim



Kasvattajaposeeraus.



Komea nuori leoherra.


Belindaltakin oli tullut terveisiä ja kivoja uutisia, saan Belindan vierailulle ja se on aina hauskaa. Belindalla kaikki hyvin hieman välillä kuulemma testataan tuota "lauman" arvojärjestystä että olisiko Belinda noussut korkeammalle tasolle mutta ei kaikki on pienen koiran yläpuolella ja totella täytyy.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti