lauantai 10. elokuuta 2013

Yllätysten päivä

Minulla on tänään ollut yllätysten syntymäpäivä. Ensinnäkin olin koulussa koko päivän ja siellä minut yllätettiin mansikkakakulla. Hieno yllätys , mutta aivan uskomaton yllätys odotti kotona. Minun mieheni, joka ei muista joulua, ei juhannusta hääpäivistä ja synttäreistä puhumattakaan niin tänään kun tulin kotiin  niin ensimmäisenä hän oli laittanut minulle ruokaa. Ihanaa lohta ja lohkoperunoita ja kaiken kruunasi alkusalaatti.
 Eikä yllätykset tähän päättyneet seuraavaksi sain lahjan, en edes muista koska olisin saanut ihan oikean lahjan paketissa, koiriahan ei voi lahjoiksi sillä lailla laskea. Nyt KePo antoi minulle pienen paketin mistä löytyi ihana kulatianen sydä. Syötyämme  KePo haki ihanaa kuohuviiniä niin suloisen makeaa ja vielä mansikoita. Nyt olen kyllä ihmetyksen sormi hämmästyksen suussa. Tästä osaa oikeasti nauttia kun ei ole näihin huomionosoituksiin päässyt kyllästymään kun ei ihan joka vuosi tapahtu. Koulussa oli tosi mukavaa sain ihan jotain muuta ajateltavaa koska joutui käyttämään aivoja kun pohdittiin noita koiran kehonkielen kiemuroita. Pari vaikeaa hetkeäkin oli kun piti kertoa Lunasta, mutta selvisin siitä kuitenkin. Bianca oli mukana ja nautti täysin koko päivän huomiosta.
Opettaja Raili Halme Rakkaista Haukuista ja Bianca tauolla seurustelemassa.
Koulussa on aina ruokatunti ja niin oli Biancallakin sitten taas jaksaa opiskella.
Tässä ryhdytään opiskelemaan suun pyyhkimistä pyyheliinaan koulukaverinin Mian johdolla.
 Sitten Koulukaveri Sari opettaa Biancaa pyyhkimään suutaan pyyheliinaan.

Tauolla rentouduttiin yhdessä.
Huomenna sitten pääsee myös Lotta mukaan kouluun. Parempi päivä aikoihin ja huomenna jatketaan opiskelua.

2 kommenttia: