sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Harjavalta

Tänään oltiin sitten lähes vuoden tauon jälkeen Harjavallan näyttelyssä, no ainakaan ei tarvinnut olla huolestunut siitä, että Taiga olisi unohtanut näyttelyssä käynnin tarkoituksen. Taiga juoksi hienosti ja seisoi hienosti ja oli minusta todella kaunis. 
 Sää oli sen kaltainen, että vaikka oli pukenut kaikki talvivaatteet niin oli kylmä ja viihtyvyyttä lisäsi vielä pienin väliajoin  niskaan ropsahtava vesisade.
NUO ERI NUK  2
 Odotin kovasti ulkonäyttelyiden alkamista ja olihan se omalla tavallaan kivaa vaikka sää ei vielä kovin kesäinen ollutkaan.
Tuomarina oli Suncica Lazic Serbiasta ja näin hän surin piirtein Taigasta lausui:
Hyvän kokoinen ja hyvä luusto. Tyypillinen pää.  Hyvä ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hännän oikea kiinnitys, mutta häntä kaartuu koukkuun liikkeessä. Rintakehä saisi olla syvempi. Askeleet  samansuuntaiset ( tai jalat) Hieman lyhyt olkavarsi. Hyvä temperamentti. Vapaat liikkeet. Hyvä turkki, väri ja laatu. Ja sitten yksi lause josta en saanut selvää. Paloma oli myös mukanamme Tarjan kanssa.
 Paloma oli avoimessa luokassa ja eipä meinannut tuomari saa selvää kumpi avoimen luokan koirista ykköseksi sijoitetaan.
 Kaunis Paloma hienosti AVO ERI SA AVK 2 tänään. On se niin  nätti tyttö.
 No kaikella on rajansa tuumaasi Taiga eikö se kuvaaminen jo ala loppua en vaan jaksa enää haluan kotiin nukkumaan. Hauskaa oli pitkästä aikaa näyttelytunnelmissa ja kun koirakin tuntui olevan ihan mukana hommassa, mitä sitä muuta voisikaan toivoa. No yhtä asiaa olisin vielä toivonut, että olisin muistanut otaa oman kameran mukaani, onneksi Tarjalla oli kamera muuten olisi tarjolla vain muistikuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti