torstai 1. toukokuuta 2014

Vappu

Vappu aamuna kun avasin oven niin minua tervehti valkoinen lumipeite, joka oli peittänyt maan. Aivan kuin olisi satanut ensilumen maahan. Koirat menivät tarhoihin syömään aamuluunsa ja minä ajattelin mennä vielä hetkeksi nukkumaan koska näin vapun kunniaksi koirat nousivat ylös klo 04.33 tai eihän muut koirat olisi halunneet vielä nousta mutta kun Taiga nousee niin se tarkoittaa, että kaikki nousevat ylös. No koirat söivät luunsa ja menivät nukkumaan koppeihin rauhassa Taigan kepposilta ja minäkin sain nukkua vielä muutaman tunnin.
Lunta.
 Liedon asemalla järjestetään aina Vappuna rompetori ja nyt ei sää kyllä suosinut tätä ulkoilmatapahtumaa lähes vettä tai ainakin räntää satoi taivaan täydeltä. Ulkona oli tosi kylmä. No samalla huomasimme että Liedon aseman vanhojen tavaroiden kauppa oli taas avattu, moni muukin oli sen kyllä huomannut ja siellä se oli melkoinen vilske. Mutta sitten se tapahtui siellä se huusi näe minut ota minut täällä minä olen.
 Tässä hän on mun uusi pöytäni, olen jo jonkin aikaa hakenut itselleni tuohon TV huoneeseen poöytää ja tänään se löytyi.
 Kaupan omistaja joka pöydän minulle myi sanoi että tämä on hyvin erikoinen pöytä ja minulle hän tämän myy koska tietää, että pääsee hyvään kotiin. Pöytä on erikoinen sillä kummastakin päästä voi vetää jatkopalan jolloin pöytä suurenee puolet suuremmaksi. Rakastan vanhoja tammisia huonekaluja ja minulle tämä oli todellinen löytö. Koirat ovat tutkineet pöydän tarkkaan, sillä meillä tutkitaan kaikki uudet asiat.
 Pilvikin sai tuliaisia , tuollainen pässipoika muutti meille ja Pilvi onkin tehnyt tuttavuutta sen kanssa.

Tässä makoillaan pässipojan kanssa mamman uudella pöydällä
 Löpö seuraa tilannetta ja miettii missä ne minun tuliaiseni mahtaa olla. Näin on vappu taas saatu juhlittua ja huomenna täytyy suunnistaa töihin. Tällä hetkellä talvikin on väistynyt ja ulkona on kaunis aurinkoinen sää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti