sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Hyvästi Hertta

Tänään Lilli on joutunut luopumaan rakkaasta Hertastaan (Belunan XL Black Velvet).  Kaikki voitava tehtiin Hertan auttamiseksi, mutta ihmisellä ei ollut sitä apua antaa mikä olisi saanut Hertan munuaiset toimimaan. Miksi Hertan munuaiset pettivät, sitä emme voi vielä tietää, voimme vain esittää arvailuja , mutta tutkimusten jälkeen toivottavasti saamme asiasta faktaa.


Hertta oli pieni leonbergi tyttö joka eli täysillä elämäänsä Hertalle ehti elämänsä aikana tapahtua niin paljon asioita ja välillä ihan pelotti mitä kaikkea tuo pieni leotyttö aikaan saikaan.
 Hertalle mitkään asiat eivät olleet liian vaikeita jos Hertta halusi tyhjentää kaapit niin Hertta kyllä keksi keinot ja yllätti omistajansa. Puhelimet ja muutkin "työkalut" saivat uuden muotoilun.
Onneksi Hertta sai perheen missä tämä erityisen tytön tarpeisiin vastattiin lukuisilla harrastuksilla ja Hertta nautti kovasti kun sai tehdä asioita oman ihmisensä kansssa.
 Tänään kuitenkin oli raskaiden päätösten aika, koska mitään ei ollut tehtävissä niin silloin oli Hertalle annettava lupa lähteä sateenkaarisillan tuolle puolelle. Lillin tehtäväksi jäi vain saattaa rakkaansa rajan yli. Se on koiran omistajan vaikein päätös ja varsinkin kun joutuu tekemään päätöksen nuoren koiran osalta, jolla piti elämä olla vielä edessä ja kun kaikki tulee ihan puun takaa.
 Hertta ehti myös kiertää näyttelykehiä ja aina täytyi ihailla tuota Hertan kaunista esiintymistä, kun mamma pyysi niin Hertalle se oli mieluinen tehtävä seisoa kauniisti.
 Tämän kuvan alle oli Lilli aikoinaan kirjoittanut together forever, mutta joskus se ikuisuus on aivan liian lyhyt. Hertta säilyy muistoissamme ikuisesti ja jätti tassunsa jäljen monen sydämeen.
 

Hyvää matkaa pikkuinen Hertta, tassunjälki on kätketty syvälle sydämmen sopukoihin ja tänään on aika kyynelten.

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän kyllä tuon nuoren koiran kohdalla , muttei se yhtään sen helpompaa ole vanhankaan koiran kohdalla tehdä sitä päätöstä "laskea irti" ja saattaa viimeiselle matkalle

    VastaaPoista
  2. Luopuminen rakkaistaan ei ole helppoa koskaan ja sen kyllä tiedän kun viime vuonna jouduin kolmesta rakkaastani luopumaan. Muistoissani Bella, Luna ja Diwa.

    VastaaPoista