keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kakkajuttuja

Tänään meni ihan kakkajutuiksi. Sain sähköpostia missä oli mielenkiintoista luettavaa aiheesta, joten jaan sen kanssanne.
 

Millaista koiran kakan sitten pitäisi olla? Malin Ekblom

Tarkista taulukosta onko koirasi kakka sopivaa! Tuotos tulisi olla keskimäärin 3-4 luokkaa. On normaalia, että ulosteen laatu vaihtelee hieman pehmeästä ja tummasta melko kiinteään, vaaleaan papanaan, taulukon noin 2-5 välillä.
Uloste ei saa olla jatkuvasti löysähköä, limaista tai puuromaista eikä myöskään jatkuvasti kovaa, kuivaa papanaa. Ulosteessa ei saisi olla näkyviä, isoja palasia sulamatonta ainesta.
Koiran tulisi ulostaa vaivatta yhden tai useamman kerran päivässä riippuen ruoan määrästä ja koiran aktiivisuudesta.
 Vapaasti suomennettuna:
1. Erilliset kiinteät kikkareet. Pähkinämäiset. Voi olla työlästä ulostaa.
2. Makkaramainen mutta selkeästi muodostuneita kikkareita.
3. Makkaramainen, pinnalla halkeamia.
4. Makkaramainen tai käärmemäinen. Pehmeä.
5. Pehmeät erilliset pallurat.
6. Kuohkeat ryynimäiset kikkareet, muussimainen.
7. Vetinen, ei kiinteitä palasia lainkaan. Nestemäinen.


Sitten jokunen sana myös koiran ripulista. Ripulihan on eri asia kuin löysäuloste. Ripuli on vetistä tai voi olla myös veristä, limaista, haisevaa ja koira ulostaa usein. Ripulin tulisi mennä ohi parissa päivässä ja siihen on saatavana apteekista ilman reseptiä läkkeitä kuten Canikur.  Koiran ripuli voi johtua ostain siitä mitä koira on syönyt tai myös stressi voi aiheuttaa ripulin. Jos koiralla on suolistotulehdus niin sen hoitamiseen tarvitaan usein lääkäriltä apua. Nykyään ei suositella, että koiraa paastotetaan ripulin hoidossa ja pientä pentua ei koskaan saan pitää paastolla sillä pentu kuivaa nopeasti. Erittäin tärkeää on että koira juo nestettä.
 Jos koirallasi on ripuli anna koiran levätä ja vältä riehumista ja pitkiä lenkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti