perjantai 14. lokakuuta 2016

Elämä tekee nöyräksi

Sanotaan, että kaikella on tarkoitksensa, mutta viime yönä kyllä täytyi hieman miettiä mikä ihmen tarkoitus on sillä että kaikki menee pieleen. Taigan synnytys alkoi ihan hyvissä merkeissä, mutta heti alussa oli nähtävissä, että pentujen mailmaan saaminen ei tulekkaan olemaan helppoa. Viime kerralla Taiga hoiti homman lyhyellä aikavälillä ja sanoisin melko helposti. Nyt pennun eivät halunneet syntyä Taigan ponnisteluista huolimatta. Pentuja oli paljon mikä oli jo minua alunperinkin pelottanut, en pidä liian suurista pentueista. Taiga teki töitä toista vuorokautta ja loppu tuloksena oli muutama eloon jäänyt pentu. Useat pennut olivat kooltaan 900 grammaisia ja siis aivan liian suuria, ne juuttuivat synnytyskanavaan liian pitkäksi aikaa. Kaikki pennut syntyivät ilman pussia  mikä mahollisti että ne nielivät nestettä keuhkoihinsa. Suurin osa pennuista syntyi perätilassa. Loppujen lopuksi Taiga lähti nyt Harryn kanssa klinikalle, koska yksi pentu on ilmeisesti vielä Taigan sisällä tai sitten röntgenkuva valehtelee. Varmistamme myös samalla että Taigan kunto on ok. Eloon jääneet pennut voivat tällä hetkellä hyvin ja toivon sen ainakin jatkuvan. Pahoitteluni teille useille urospentujen odottajille, sillä uroksia jäi vain yksi. Olenkin heille tämän ikävän uutisen ilmoittanut, narttupentujen odottajat joutuvat vielä hieman odottamaan ennen kuin otan yhteyttä, sillä haluan varmisttaa että pennut voivat hyvin. Olen hyvin surullinen että monta pientä leoa menehtyi, mutta iloitsen heistä jotka pelastuivat ja teen parhaani, että heistä kasvaa hienoa leoja. Yöllä tosin en osannut kuin itkeä väsymyksestä ja murheesta, mutta kaikella on ilmeisesti tarkoituksensa.
Synnytys alkamassa

Kaikki vielä hyvin

Ainoa uros, jolla on ekeli kuvio rinnassa

Maitobaari

Kolme vauvaa

Vauvat

Äidin tassu luo turvaa

Taiga hoitaa vauvoja

Puhdistaa

Ruokkii

Vauvat syömässä

Isoja lapsia

Tässä on hyvä nukahtaa

Yhdessä koossa

Mun rakkaat
 

3 kommenttia:

  1. Lämmin halaus Arja. <3
    Nämä ovat koskettavia ja surullisia asioita.

    Pusut kaikille pupseille, jotka nyt sinulla siellä ovat ja Taigalle, kun kotiutuu. <3

    t. Hanna

    VastaaPoista
  2. Voi Ystäväni Arja!
    On varmaan vaikeaa katsoa koiransa ponnistamista ja enkelipentujen syntymistä!
    Ymmärrän, että itkit. Minä pelkästään jo sinun tuskasi takia.
    Toisaalta. Etsitään ilo siitä, että sinulle kuitenkin Taigan kanssa jäi pentuja.
    Laskin kuvista peräti 6 pentua. Elämä on niin armoton, kun se tekee noin suuren pentueen emolle synnytettäväksi.
    Nyt peukkuja ja suojelusenkeleitä siihen, että sinulle jääneet pennut kasvavat ja ovat ilona Taigalle ja teidän perheelle.
    Marja-Liisa ja Jussi

    VastaaPoista
  3. Voi muruseni!
    Aina ei elämä vie niinkuin toivoisi ja tällaista ei toivo kellään.
    Ehkä ne enkelipennut eivät olleet valmiita tähän kylmään maailmaan.
    Tiedän ja uskon, että sinun käsissäsi ja Taigan hoivissa tämä pentue tulee saamaan parhaan hoidon ja valloittavat maailman, kun ovat siihen valmiita . Tsemppiä ja voimia teille kaikille ja suukosia pentusille ja Taigalle <3

    VastaaPoista