tiistai 16. tammikuuta 2018

Naama irtoo

Onneksi koirilla on vahvat turkit sillä minusta ainakin tutnui tänään että naama irtoo niin kova kylmä tuuli oli ulkona. Reippaasti me Lotan kanssa kuitenkin käytiin lenkillä.
Lotta mummo

Lotta

 Lotta on kyllä niin ihana tuolla lenkillä kun kaiken aikaa touhuaa jotain jäljestää jälkiä ja on menossa vasemmalle ja oikealla.
 Mielenkiintoinen  yö takana, 12 vuotta sitten sain lahjaksi tuulikellon ja tuossa se on roikkunut talon räystäällä ja ei se koskaan ole minulle soitellut, mutta viime yönä kuuntelin sellaista joutsenlaulua että ei tarvinnut nukkua ollenkaan. Aina kun pulikat osuivat talon seinään luulivat koiratkin että joku yrittää sisälle. Oli se sellainen kilinä ja pauke että varmaan kuului kirkolle asti. Nyt vasta tajusin mitä merkitsee kun metsä kaadettiin tuolta tontin yhdeltä reunalta, meille pääsee tuuli puhltamaan oikein täydeltä laidalta. Tänään tuulikello pääsee eläkkeelle. No on tässä hyväkin puoli ei varmaan kesällä ole itikoita pihalla.
Tuulikello
 Sitten olisin muistuttanut seuraavasta asiasta. Kun koira oksentaa, tai syö jotain sopimatonta tai lääkekuurien aikana, niin silloin on hyvä antaa koiralle maitohappobakteereita sillä saadaan vatsassa säilytettyä hyvien bakteerien taso vatsassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti