lauantai 4. tammikuuta 2020

Lauantai

Uuden äärellä, aina pitää yrittää opetella jotain uutta ja niin olen taas päättänyt tehdä katsotaan mitä tästä nyt mahtaa tulla. Tällä kertaa tämä ei liity koiriin vaan omaan hyvinvointiin, eli kyllähän sekin sitten koirien hyödyksi lankeaa jos emäntä voi hyvin. Tänään tuntuu vielä vaikealta mutta ei mahdottomalta.
Koirien kanssa lenkkeiltiin totuttuun tapaan ja kiva lenkki tänäänkin tehtiin ja KePo yllätti taas lähtemällä mukaan. Kameraa ei ollut matkassa joten jäi kuvat ottamatta vaikka olikin kaunis sää.
Tänään käytiin myös punnitksessa pitkästä aikaa ja Rosé alkaa olla suurimmasta päästä koirista ja Tosca on se pienin, tai oikeastaan Pilvi on se pienin kaikella 7,4 kg :llaan. Huomenna taas uudet kujeet ja sitten alkaa taas uusi vko. Näin se vuosi vaan lähteeliikkeelle.
Meillä ei siis ole lunta vaan kuvat on otettu siltäajalta kun meillä oli talvi kaikki kaksi päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti