Metsäläiset

   Yritin pissattaa Keelaa ennen sisään menoa, no ei pissannut ja siitä se sitten alkoi tämä pissaamattomuus. Keelallahan oli valeraskaus päällä ja myös  Keela oli juuri selvinnyt pahasta närästyskohtauksesta. Kävelimme ja kävelimme ja kävelimme..

Kävelimme metsässä ja hiekkateillä ja pelloilla ja metsässä ja kävelyteillä ja kilometrejä kertyi noin 15 kilometriä ja minun jalkani huusivat hoosiannaa. Ei pissaa ei kakkaa ei sitten yhtään mitään. No yritetäänpä sitten syödä.

Onko jotain muuta syötävää ei nämä maistu mulle yhtään, vettä voin vähän ottaa.

Rapsutuksia ne kyllä kelpaavat 

Illan hämärtyessä minun hermoni eivät enää pitäneet vaan soitin ensin omalle päivystävälle klinikalle Raisioon ja kysin neuvoa, sieltä sanottiin että koira ei saa olla pissaamatta vuorokautta enempää, että aamuun mennessä on pissan tultava. Seuraavaksi soitin päivystävälle klinikalle Aistiin . Siellä sanottiin että tilanne on vakava, että rakko voi revetä, että heti aamusta on rakko tyhjennettävä jos ei ole pissannut.

No niin se sitten tarkoitti, että kahden tunnin välein raahasin Keelan pihalle läpi yön ja koira ei tätä ollenkaan ymmärtänyt. Aamu koitti ja koira ei ollut pissannut, ei kakannut eikä syönyt. 

Klinikalla Keela sai paljon kehuja kiltteydestä ja ultrassa selvisi, että ei kohtutulehdusta, munuaiset ja virtsarakko siistit ja varsin helpottavaa oli se tieto, että rakko ei ollut vielä suurentunut niin suureksi, että olisi repeämisvaara. Sovittiin lääkärin kanssa, että voidaan katsoa tilannetta iltapäivään asti ja taas jatkui lenkkeily. Nyt löydettiin koirapuistokin missä koskaan en ole koirieni kanssa käynyt, mutta nyt päätin, että siellähän on paljon hajuja sen täytyy auttaa.

No niin ei muuta vaikutusta kuin kamalat jojot valuivat kun haisteltiin koko puisto ja minä tietenkin astuin koiran paskaan. JIPII. Sitten päätettiin että jospa kaveri auttaisi ja meille saapuikin sitten pojanpoikani Onni koira.

No eipä tästäkään mitään apua ollut, mutta olipas kiva nähdä kuitenkin Onnia. Sitten oli taas aika soittaa eläinlääkärille. Ennen tätä soittoa olin kuitenkin tehnyt päivityksen fb:hen ja sainkin yllättävän paljon kertomuksia leonbergin omistajilta mitkä kertoivat samasta ilmiöstä omien koiriensa kanssa. Sain tästä uskoa siihen että mitään vaaraa ei vielä ole, joten soitin sitten taas klinikalle ja sovimme lääkärin kanssa, että maxsimissaan aamuun asti voin odottaa ja sitten rakko tyhjennetään.  Jonkun aikaa seisottuaan Keela päätti lähteä perääni ja kun pääsi metsään alkoi lorottaa ja tähän oli sitten kulunut 50 tuntia 22 minuuttia. Tämän jälkeen asia vielä toistettiin ja tehtiin isompikin hätä. Myös herkut alkoivat maistua ja jopa hieman ruokaa.

Helpotus valtasi niin minut kuten varmasti koirankin.

Puistossa tavattiin eräs mukava rouva jolla oli myös leonberginkoira ja juttua riitti mukavasti.