maanantai 20. syyskuuta 2021

Belunan Cristal Tosca ja Tinca

 Tänään Tosca ja Tinca täyttävät seitsemän vuotta. ONNEA 


Tosca ja Tincahan jäivät aikoinaan molemmat kotiin, mutta sitten kun penut alkoivat olla lähes vuoden ikäisiä Tinca ja Tosca "liittoutuivat" muita lauman narttuja vastaan ja varsinkin Tinca asettui vanhoja rouvia vastaan ja sitä he eivät voineet hyväksyä. Minä en taas voinut hyväksyä että yksi koirista olisi erotettu laumasta. Tein elämäni vaikeimman päätöksen ja päätin hakea Tincalle uuden kodin, tämä vaikea päätös sai onnellisen lopun sillä Tinca pääsi todella hyvään kotiin jossa hän on elänyt kuin prinsessa valtakunnassaan. Tosca jäi laumaamme, kun sisko oli poissa Tosca sopeutui hyvin vanhempien koirien kanssa. Vuoden verran meni aikaa ennenkuin pystyin mennä katsomaan Tincaa niin paljon tunsin syyllisyyttä, että olin luopunut Tincasta vaikka sen teikin koiran parhaaksi. Oli kuitenkin helpottavaa nähdä että Tinca oli ihan uuden perheensä koira eikä kantanut kaunaa minulle. Mutta tänään vietetään synttäreitä molemmissa kodeissa niin meillä kuin Tincankin kotona.

Onnea Tosca




Sitten vielä sisko Tincan kuvia.





Toscan kakkukuvia.





Hyvää syntymäpäivää molemmille muruille.

1 kommentti:

  1. Onnea molemmille, koiruleilla on ollut molemmilla hyvä elämä <3 <3

    VastaaPoista