lauantai 4. kesäkuuta 2022

Keelan kuulumisia

 Päivitetään nyt hieman Keelan kuulumisia ja koputetaan samalla puuta. Keela voi todella hyvin. Kun selvittiin tammikuun lopun katastrofista Keela on voinut päivä päivältä paremmin. Keelaa on hoidettu luontaistuotteilla ja homeopaattisilla ja vaikutus alkaa olla todella suuri. Keela on kuin nuoret koirat juoksee ja touhuaa ja hajuaisti on aivan uskomattoman tarkka ja jäljestää nykyään kuin Rosé konsanaan ainakin melkein. ei ole koskaan sitä aiemmin tehnyt. Ruoka maistuu ja karva on kaunis. Leikkii Rosén kanssa paljon mitä ei aikaisemmin ole tehnyt ja voi olla jo ulkona ilman minuakin eikä ole koko ajan kiinni minussa. keelahan täytti juuri 7 v ja on saanut uuden lapsuuden nyt. Olen niin onnellinen ja myöskin syvästi kiitollinen niin monelle jotka Keelan matkaa ovat seuranneet ja minua tukeneet.





Tänään oltiin porukalla metsässä ja luonto on kyllä kaunis. Kotipihakin on puhjennut kukkimaan.









Yritetään taas palata päiväjärjestykseen ja kirjoitella blogiakin päivittäin.

1 kommentti:

  1. Hienoa että Keela voi hyvin, silloin perheelläkin on hyvä olla ja Arja, Sinä tunnet olosi paremmaksi <3

    VastaaPoista