sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Vielä eilisestä tähän päivään

 Sain vielä hauskan kuvan eilisestä mätsäristä siinä ovat samassa kuvassa näyttelyn kauneimmat tuomarit ja näyttelyn kaunein koira. Kuvan on ottanut Tarja Seinelä. Kiitos kuvasta.


Tänään jo aamu hämärissä lähdin kohti Porvoota ja kävin noutamassa äidin syyslomalle. Kylläpä koirat olivat iloisia kun mummu on löytynyt niin kovasti etsivät mummua kun hän käväisi tässä kesäloman ja syysloman välissä Porvoossa.

Meidän teki tulomatkalla mieli kaakaota ja niinpä kaarsimme Haukanpesälle vain todetaksemme että sunnuntaisin suljettu, no seuraavaksi oli sitten vuorossa Kivihovi no ei kaakaota tälläkään kertaa ravintolan puoli suljettu vain Hese oli avoinna eikä sieltä saanut kaakaota. No matka jatkui ja emme vieläkään ole saaneet kaakaota onneksi KePo savusti meille kalaa kun päästiin kotiin.

Mummu on täällä hau-hau



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti