perjantai 10. maaliskuuta 2023

Keelan ongelmat jatkuvat

 Oltiin taas tänään uuden ongelman edessä, eilen Keelalla alkoi raju ripuli. Yöllä halusi useita kertoja ulos ja kaikkiin pyyntöihin en edes herännyt, mutta se kostautui aamulla, sillä Keela oli joutunut sitten ripuloimaan matoille kun ei mamma ollut päästänyt ulos. Voi minun pientä muruani. Lääkärillä oli yhtenä vaihtoehtona se että Keela reagoi tuohon uuteen lääkkeeseen, jota syötetään sen takia, että voitaisiin purkaa kortisonia, joka aiheuttaa noita iho vaurioita. Kortisoni pitää lopettaa asteittain, sillä muuten mennään ojasta allikkoon. Koiran oma kortisoli tuotanto pitää käynnistyä.  Mutta emme voi ryhtyä tuohon vähennyshommaan ennen kuin saadaan Keelan suolisto-ongelmat ratkaistua ja ripuli loppumaan. Eläinlääkärillä oli muitakin vaihtoehtoja Keelan olotilaan, mutta ei ryhdytä maalaamaan piruja seinälle, vaan toivotaan nyt, että tuo tänään saamamme lääkitys parantaa suolisto-ongelmat ja päästäisiin etenemään asian kanssa.

Keelan lääkepussiin oli joku eläimistä välittävä ihminen piirtänyt monta ihanaa sydäntä. On onni että on tuollainen klinikka omaklinikkana ja sen ihana henkilökunta meitä auttamassa ja hoitamassa.

2 kommenttia: