tiistai 28. maaliskuuta 2023

Muuttolinnut

 Tänään näin kun kurkiaura lensi  pihamme yli. Voi lintuparat mistähän löytyy ruokaa tässä lumikaaoksessa. Kuulin uutisen, että jotkut muuttolinnut ovat käyneet kääntymässä Suomessa ja palaneet Puolaan odottamaan että kevät tulisi Suomeenkin.






Katselimme koirien kanssa lintujen lentoa ja uskomme, että juhannuksena tämäkin lumi on sulanut pois. Sitä ennen voimme vain haaveilla kesäkukista ja muuttolinnuista.



Ei muuta kuin lumitöihin taas lähdettävä.

1 kommentti:

  1. Ompa siellä tullut paljon lunta, melkein kuin täällä pohjoisessa :( Siellä etelässä tuo on hankalampaa, kun tulee aina sitä loskaa... Täällä oli aurinko sulattanut tielle kulku-urat, ei ollut enää kokonaan lumipeitettä.

    VastaaPoista