tiistai 6. kesäkuuta 2023

Kilpailu

 Olipas taas päivä, jos ei joudu kilpailemaan koiran kanssa kukkapenkin paikasta niin tänään siitä taisteltiin muurahaisten kanssa. Jokaisen kiven minkä käännät alta löytyy keltaisia ja mustia ja isoja ja pieniä muurahaisia. Ne mokomat ovat hyvin ärhäköitä kun häiritsen niiden rauhaa ja käyvät päälle kuin yleinen syyttäjä. Ainakin 20 ehti pistää minua ja ei tunnu mukavalta vaikka on niin pieni eläin.


Rose´kin kävi tutustumassa näihin pieniin eliöihin, mutta siirtyi pian pois niiden ulottivilta. Pihalle on myös ilmestynyt uusi kukka tillipioni.  Aivan upea kukka.


Päivä katosi taas vauhdilla, sillä juutuin istuttamaan muutaman uuden kukan, jotka kävin hakemassa aamulla ja siitä se taas vei mukanaan ja aloin laajentamaan kivikkokasvipenkkiä.


Ei se tullut vieläkään valmiiksi, mutta loppusuoralla ollaan. Lopulta oli pakko keskeyttää ja aloittaa se työ mitä olin tälle päivälle suunnitellut, eli pakastimien sulatus. No kaksi pakastinta sain sulatettua, mutta sekin jäi sitten kesken kaksi olisi vielä sulatettava.


Apulaiset ovat ottaneet levon kannalta, heti kun lämpö nousee niin silloin koirat ottavat levon kannalta. Hieno päivä taas ja huomista jo odotellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti