perjantai 2. kesäkuuta 2023

Talvi on täällä

 Aamulenkille lähdettäessä oli kaivettava toppatakki, pipo ja käsineet jotta tarkeni lähteä. Lämmintä oli vain 3 astetta. Nyt sentään yhdeksän astetta.  Ei tunnu kesältä tämä. 


Tänään totesin, että olen hävinnyt koiralleni 6-0 ja peli oli vihellettävä poikki. Perustin uuden kukkapenkin ja Rose´päätti ettei siinä ole kukkapenkkiä, koska ei ole ennenkään ollut. Olen nyt istuttanut kolmet kukat uuteen penkiin ja tänään ne olivat taas saaneet kyytiä ja kukan riekaleet olivat pitkin pihaa ja mullat kaivettu penkistä pois. Hyvä on päätin ymmärtää siinä ei voi olla kukkapenkkiä. En minä ihan kokonaan luovuttanut, ostin tänään isoja ruukkuja ja seuraavaksi istutan taas uudet kukat ruukkuihin ja katsotaan saisivatko kukat olla silloin rauhassa.

Mitään en ole tehnyt ja jos olenkin niin vähän vain siirtelin pois tieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti