keskiviikko 11. lokakuuta 2023

Tästä ei keli enää pahene

 Tästä ei keli enää pahene tai niin voisi arvailla kun tänään katseli ulos, edes Rose´ei halunnut mennä ulos vain äkkiä pissalla ja sitten kiireellä sisälle. No ollaan saatu päivä kulumaan vaikka ei lenkille lähdettykään. Ikkunasta katseltiin kun linnut liitelivät taivaalla ja välillä tuuli tempaisi linnun ja vei ihan eri suuntaan mihin lintu oli menossa.


Tuntuu turvalliselta olla vain täällä sisällä vaikka uutiset kertovat kauheuksista ympäri maailmaa. Pakosta ihmisen mieli pohtii sodan uhkaa, vaikka kuinka vakuutellaan, että Suomen turvallisuustilanne on vakaa. 


Koetetaan kuitenkin nukkua yömme rauhaisasti. Kauniita unia.

1 kommentti:

  1. Samanlaisia ajatuksia tulee toisinaan mieleen, tuli jo silloin kun muutin tänne etäämmäksi, mutta valintani oli oikea, ainakin itselleni. Toivotaan parempaa <3

    VastaaPoista