maanantai 18. joulukuuta 2023

Jos

 Jos eilen oli liukasta niin en tiedä millä sanoilla tämän päiväsitä voisi kuvailla. En uskaltanut viedä Roseá tunne jäätikölle, joten jätimme tämän päivän lenkkeilyt väliin ja vietimme aikaa vain pihalla jonka Harry oli hiekoittanut. Jos koira liukastuu ja reväyttää jalkansa on siinä ontumista tiedossa pitkäksi aikaa ja tätä en halunnut koiralleni.


No tästä lenkkeilyn väliin jättämisestä seurasi noin sata kertaa oven avaaminen ulos ja toiset sata kertaa päästin sitten koiran sisälle. Lisäksi juoksu on nyt siinä vaiheessa, että Rose´on hyvin levoton ja pientä vikinääkin on ilmassa. No kohta juoksu helpottaa.


Tänään leivottiin myös joulutorttuja ja pipareita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti