maanantai 4. joulukuuta 2023

Mitä ihmettä

 Aamulla pakkanen huiteli -19,6 astetta ja me ei Rose´n kanssa lähdetty lenkille vaan katseltiin ikkunasta. No päivän päälle pakkasta oli enää -15 ja silloin me päätettiin nyt lähdetään ulos. Aurinko paistoi ja lumi näytti olevan timantteja täynnä. Hanget hohtivat puhtautta ja huomasin, että luonto oli todella kaunis. Ihan pakko oli tykätä tästä talvipäivästä ja samalla huomasin, että en ole tänä talvena vielä kertaakaan vihannut talvea vaikka lumitöitäkin on tullut tehtyä. Olenkohan minä muuttunut ja suhteeni talveen siinä samalla.


Koiran anaalirauhastulehdus on erittäin ikävä vaiva ja kivulias koiralle. Se syntyy jos anaalirauhaserite ei pääse poistumaan, vaan rauhaset tukkeutuvat. Tukkeutuminen voi johtua esim. siitä että koiralla on pitkäaikainen ripuli tai jopa huopunut takkuinen turkki voi aiheuttaa että anaalit eivät pääse tyhjentymään. Jos bakteerit pääsevät tekemään tuhojaan niin tulehdustila on valmis. Anaalirauhanen voi myös puhjeta ja aiheuttaa fistelin.


Seuraavista asioista huomaat että analeiden kanssa voi olla ongelmaa. Jos koira vetää pyllyään pitkin lattiaa-koira on haluton liikkumaan-koira nuolee poikkeuksellisen paljon peräpäätä-koiran hengitys haisee ällöttävälle-koira pureskelee häntäänsä-erite iholla ja punainen väri-turvonneet rauhaset-fisteleiden muodostuminen.

Anaalirauhastulehdus vaatii eläinlääkärin hoitoa. Eläinlääkäri antaa myös kotihoito-ohjeet. Fistelien paraneminen kestää joskus hyvinkin pitkään. Koiraa tulee hoidon aikana seurata ettei koiralle nouse kuume, sillä se saattaa olla jopa hengenvaarallista ja vaatii aina antibiootin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti