tiistai 5. joulukuuta 2023

Vuositarkastus

 Koirallekin kannattaa tehdä vuosihuolto ja mikä olisikaan yksi hyvä ajankohta kun näin loppuvuodesta. Ainakin seuraavat asiat olisi hyvä tarkistaa. Turkki  ja iho käydään kauttaaltaan läpi ja huopumat ja takut poistetaan. Muista myös tarkistaa vatsan aluskarvat. Älä kuitenkaan satuta koiraa , koiran iho on herkkä. Sen jälkeen tarkistetaan tassut, kynnet, tassujen välit ja anturat. Tassukarvat leikataan, jotta lumi ja jääpaakut eivät pääse niin helposti kiinnittymään ja satuttamaan koiraa lenkeillä. Seuraavaksi tarkistetaan nisät ja uroksilla sitten myös pallit. Myös sukuelimet ja peräaukko tarkistetaan että ne ovat siistit.  Seuraavana on hännän vuoro se käydään kauttaaltaan läpi. Sitten siirrytään korviin ja silmiin sekä suuhun, suusta on tärkeä tarkistaa että hampaat ovat ehjät eikä niissä ole murtumia eikä lohkeamia. Hammassärky on koirallekin hyvin kivuliasta. Hengitys tarkastetaan ettei se haise pahalle. Samalla voidaan myös pestä hampaat, toki ne pestään säännöllisesti muutenkin. Ikenet käydään läpi ja katsotaan että kieli on kunnossa. Lopuksi painellaan koiran selkä kevyesti ja kyljet sekä reidet ja jalat. Kun painelet koiraa esim selkärangan kohdalta tarkastele tuleeko kipureagtioita. Lämpö kannattaa mitata, sillä on hyvä tietää mikä on oman koiran lämpö normaaleissa olosuhteissa. Punnitse koira ja merkitse painokin ylös.


Tee itsellesi kansio tietokoneelle tai ota perinteinen ruutuvihko ja merkitse havainnot ylös. Näin pystyt seuraamaan koirassa tapahtuvia muutoksia helposti. Ylös kannattaa merkitä myös mitä koira syö ja kun tai jos vaihdat koiran ruokintaa niin sekin on hyvä merkitä ylös, siitäkin tiedosta voi olla hyötyä. Kirsikkana kakun päällä merkitse vielä minkälaista on koiran jätös onko löysää kiinteää ja minkä väristä. Näin saatiinkin paljon tietoa kirjattua koirasta ylös ja ihan omatoimisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti