maanantai 26. lokakuuta 2009

Ajanvaraus hoidettu


Tänään kävin varaamassa ajan Turille vuositarkastuta ja rokotusta varten sekä Lotalle. Molemmat siis menevät yhdessä sitten eläinläääkärille. Oli ihan mukava käydä varaamassa aika kun oli kuin kotiinsa olisi mennyt niin ystävällisesti minua kohdeltiin, ihan kuin olisivat jo ikävöineet meitä kun ei olla vähään aikaan käväisty. Koirat ovat todella rapaisia ja seuraava tunti taitaa mennä pesupuuhissa, sillä muuten ei voi koiria sisälle ottaa, on siellä oven takana sellainen rapavarpaiden kaarti. Oliveri oli lähettänyt viikkolärpäkkeensä ja kovasti poika oli taas kasvanut ja 40 oli mennyt rikki. Nyt punnituksessa siirrytään kopelointimenetelmään ja Oliverin "palvelijat" vapautetaan punnitusvastuusta. Oliveri odottaa kovasti joulua ja varsinkin poroja,vaikka hän  pikkasen epäilikin että hänestä kasvaa kameli eikä leonberginkoira.



Oliverin harrastus on pullonpyöritys, vähänkös taitavaa.



Tässä mun sivuprofiili, näyttääkös kamelilta.



Pussataan pussataan, tai ainakin pestään naama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti