keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Hengissä vahvasti


Vihdoin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, vaikka latvassa hieman humisee. Viisi lääkärissä käyntiä penisiliinikuuri,antibiottikuuri ja kahdet särkylääkkeet se vaati, että sain vihdoin hammassäryn jos ei ihan nyt vielä loppumaan niin ainakin siedettäväksi. Eilen sitten vihdoin kuvattiin hammas ja selvisi, että minulla on jokin ylipitkä juurikanava joka oli johonkin perimmmäiseen mutkaan kehittänyt tulehduspesäkkeen. Tämä on oikein minun tuuriani, sillä kaikki alkoi kolme viikkoa sitten kun menin hammaskiven poistoon ja hammaslääkäri sanoi, että minulla on pieni reikä yhdessä hampaassa (ei mitään oireita) ja hän korjaa sen ensin,  puudutus sattui aivan hirveästi (ei koskaan ennen) ja ihmettelin sitä kyllä ja siitä särky alkoi eikä loppua meinannut tulla, särky paheni koko ajan ja viimeinen viikko oli aivan yhtä h--------ä , ja en pystynyt enää hoitamaan työtänikään, eilen päivällä tuntui, että nyt pää räjähtää, sitten päivystävä vielä ronkki hampaan puuduttamatta, vedet vain valui silmistä ja lääkäri (julma´mies) kysyi taitaa olla aika kipeä? (teki mieli purra ja kovaa). Illalla yhdentoista maissa alkoi kipu hellittää (kiitos julmalle miehelle)  kuin olisi saapunut paratiisiin ja sain vihdoin nukuttua koko yön, sängyssä oli ruuhkaa mutta ei haitannut yhtään. Harmittaa kun koirat ovat olleet ihan vailla hoivaa koko viikon kun ei vain ole pystynyt, tässä sen huomaa, että on ihan avuton jos itse sairastuu ja sitten tuo KePo vielä samaan aikaan. Onneksi koirille on ruokaa saaanut annettua, vaikka lenkit onkin olosuhteiden pakosta jääneet, mutta nyt palataan taas normaaliin elämään. Tuolla sängyssä oli aikaa miettiä, kuinka suuri vastuu oikeasti on kun on paljon eläimiä ja mitä jos sairastuisi oikein vakavasti ja niin miten saisin koirien hoidon järjestettyä. Hyvä sen on välillä miettiä näitä syntyjä syviäkin. Huomenna yritetään töihin ja muutenkin palata tähän normaaliin elämän rytmiin. Simba oli lähettänyt minulle kuvia lohdutuksesksi ja kun katsoin näitä hauskoja kuvia minulle selvisi, mikä on tärkeää pienen koiran elämässä.



Pieni lepo hetki on aina paikallaan



Välillä on syytä ottaa levon kannalta



Rauhalliset unet on hyvän päivän perusta



Kunnon yöuni on paikallaan



Päikkäreitä ei voita mikään



Onko tyyny hyvin?


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti