lauantai 17. lokakuuta 2009

Odotettu vierailu


Tänään toteutui jo pitkään odotettu vierailu, sillä Kokkolan Mandy saapui meitä tervehtimään. Kun odotettu auto kääntyi portillemme alkoi armoton haukku tarhoissa ja pientä vipinää oli myös havaittavissa auton takapenkillä, missä Mandy kurkisteli näkyykö mamma Bella ja Milana siskoa. Reippaasti Mandy saapui pihalle ja sitten tapahtui äidin ja tyttären kohtaaminen ja myös sisarukset  tapasivat. Myös pikkuinen Pilvi tapasi Mandyn. Mandy oli niin kaunis nuori leotyttö. Mandy oli kasvanut todella kauniisti ja tasaisesti ja enpä tiedä olenko koskaan tavannut leoa joka puhuu niin selkeää ja kaunista koiraa, niin hienot eleet ja ilmeet Mandyllä oli. Mandy on tosi kohtelias koira. Mandyllä on kyllä hieno perhe ja kiitän heitä sydämmestäni, että he jaksoivat tulla Mandyä minulle näyttämään vaikka matka olikin pitkä. Koirat kiittävät myös mahtavista "lauantai-pusseista" . Meillä riitti kyllä keskusteltavaa ja vaihdoimme mielipiteitä tuosta koirien ruokinnasta, sillä Mandyhän on sönyt jo pienestä pitäen luonnonmukaisesti ja minä vasta aloittelen tätä omien koirieni kanssa. Täytyy sanoa, että minulla on ollut aivan väärä käsitys luonnonmukaisesta ruokinnasta, olen aina luullut, että se on kallista ja aikaa vievää ja hankalaa. Mutta kun olen itse nyt sitä harjoitellut niin ei asia ole ollenkaan noin. Pieni vaiva minulle suuri ilo koirille.



Hei äiti ja sisko, mä matkustin teitä tapaamaan.



Pitkän matkan jälkeen pieni hörppy on paikallaan.



Milana ja Mandy



Pusuja tarjolla, tuo Sami taitaa olla tyttöjen suosiossa.



Tuolla minä olen syntynyt .



Tämä on hassu otus kun sillä on koko ajan tassut taivasta kohden.



Puolustuksen puheenvuoro, kun tuo Mandy katsoo niin läheltä enkä minä tunne sitä vielä.



Tule leikkimään mun kaa.



Koirapainit parhaimmillaan


 



Kun ilta alkoi hämärtää alkoi jo hieman väsyttää tuo koirapaini siskon ja mamman kanssa.



Tässä Mandy kyselee KePon kuulumisia.


 LÄMPÖISET KIITOKSET MANDY, HANNA ja SAMI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti