keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kaikki muumit ei ole laaksossa.


Voi päivien päivä tänään eivät tosiaankaan kaikki muumit ole olleet laaksossa , sillä ensin töissä sellaista sähellystä että apua , joka paikasta myöhässä jos sattui edes osumaan oikeaan paikkaan. Sitten kotiin ja huomaan että puhelin on kadonnut en tiedä putosiko metsälenkillä metsään vai jäikö kenties töihin mutta poissa on. Metsälenkistä ei sitten taida viitsiä edes puhua. No päätin lähteä rentoutumaan hyvässä koira seurassa metsään päästyäni töistä kotiin ja lähdimme sitten metsään, mikä sisäinen intuiitio sai minu lähtemään oikasemaan metsän halki upposimme koirien kanssa niin syvälle että mun saappaani irtosi jatkuvasti ja jäi umphankeen vain Pilvi pysyi pinnalla siis hangen pinnalla, hiki valui ja savu nousi korvista. Suurten ponnistusten jälkeen sitten vihdoin pääsin tielle ja ei ollut todellista se oli jäinen kuin luistelurata ja jouduimme kahlaamaan ojassa kotiin, edes koirat eivät voineet kävellä siinä jäätiköllä. Olimpas tosi rentoutunut kun tulin kotiin.



Nämä lenkkikuvat eivät ole tältä päivältä, ne eivät olisi julkaisukelpoisia.



Belunan Kingly Milana



Tässä ollaan ihan maanpinnalla eikä hautautuneena umpihankeen.



Neste Diesel eli Löpö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti