torstai 3. syyskuuta 2015

Kissojen kanssa rokotuksilla

Tänään oli sitten Rampen ja Naukkiksen kanssa meno eläinlääkäriin ja aiheena oli rokotukset. Rampe karkasi kaksi kertaa boxista ja sitten vaihdettiin boxia. Naukkis ei sitten halunnut mennä koko boxiinsa ja luulin että joudumme viemään kissan jätesäkissä eläinlääkäriin (vitsi). Eläinlääkäri kertoi, että juuttisäkillä tuodaan yleensä lemmikkikäärmeet tarkastuksille ja sellainen voisi toimia Naukkiksellakin. Naukkis oli myös päättänyt pissata ja kakata boxsiinsa ja haju oli mitä mahtavin ja jouduin tyhjentämään kaikki peitot eläinlääkärin roskikseen. Naukkista ei kuunneltu eikä katseltu suuhun koska kissa sähisi ja huitoi tasuilla ja puri sekä potki. Harry piti kissaa sylissä ja eläinlääkäri tuikkasi rokotuksen takapuoleen. 
Nyt kyllä liioittelet tai puhut jostain toisesta kissasta minä olen itse kiltteys

Anteeksi mamma en minä enää ole tuollainen kiukkupussi, mutta harmitti kun mentiin sinne lääkärii kun just olin päässyt iltaunille.
Rampe sitten taas oli kuin pieni karvahattu litistyneenä hoitopöydälle, sai tutkia ja rokottaa ihan rauhassa. Rampellahan on sellainen hampaiden syöpymä sairaus. 
issan hampaat voivat myös alkaa syöpyä sisältäpäin. Sairautta kutsutaan hammassyöpymäksi tai kirjailyhenteellä FORL (Feline odontoclastic resorptive lesions). Hammassyöpymien tarkkaa syntysyytä ei tunneta. Hammassyöpymät alkavat kehittyä hammasluussa kiilteen alla, ja jos ne yltävät hammasjuureen saakka, hampaan poisto on ainoa hoitokeino. Ennaltaehkäisyä hammassyöpymille ei tunneta, ja sairauden alkuvaiheessa varman diagnoosin voi tehdä vain röntgenkuvaamalla kissan hampaat. - See more at: http://www.elainlaakariin.fi/kissan-hampaat-tarvitsevat-hoitoa/#sthash.18lJZelf.dpuf

Kissan hampaat: FORL eli kissojen hammassyöpymä

Kissan hampaat voivat myös alkaa syöpyä sisältäpäin. Sairautta kutsutaan hammassyöpymäksi tai kirjailyhenteellä FORL (Feline odontoclastic resorptive lesions). Hammassyöpymien tarkkaa syntysyytä ei tunneta. Hammassyöpymät alkavat kehittyä hammasluussa kiilteen alla, ja jos ne yltävät hammasjuureen saakka, hampaan poisto on ainoa hoitokeino. Ennaltaehkäisyä hammassyöpymille ei tunneta.
Mä en kiukutellut vaikka mun hammas olikin kipeä.
 Rampelle varattiin aika hammaslääkärille ja hammaslääkäri kävi jo katsomassa Rampen hammasta. Hammas tullaan poistamaan. Keela on tänään kunnostautunut. Laskin puhelimeni hetkeksi eteisen kaapiston päälle ja tulin tietokoneelle ja yht´äkkiä kuulin kuinka kamera räpsyi ja vielä toisen kerran juoksin eteiseen ja Keela siellä tekee puhelimelleni juuri suurta tapporavistusta.  APUA, hajosiko puhelin no ei onneksi tälläkään kertaa, mutta mitä ihmettä Keela oli ottanut itsestään selfien ja tallentanut sen puhelimeni kuvagalleriaan.
Keelan kuvaama selfie
Pakko varmaan ostaa Keelalle oma puhelin kun jatkuvasti kuvaa ja käyttää mun puhelinta ja olen ihan varma että jossain kohden siitä syntyy katastrofi.

Kissan hampaat: FORL eli kissojen hammassyöpymä
Kissan hampaat voivat myös alkaa syöpyä sisältäpäin. Sairautta kutsutaan hammassyöpymäksi tai kirjailyhenteellä FORL (Feline odontoclastic resorptive lesions). Hammassyöpymien tarkkaa syntysyytä ei tunneta. Hammassyöpymät alkavat kehittyä hammasluussa kiilteen alla, ja jos ne yltävät hammasjuureen saakka, hampaan poisto on ainoa hoitokeino. Ennaltaehkäisyä hammassyöpymille ei tunneta, ja sairauden alkuvaiheessa varman diagnoosin voi tehdä vain röntgenkuvaamalla kissan hampaat.
- See more at: http://www.elainlaakariin.fi/kissan-hampaat-tarvitsevat-hoitoa/#sthash.18lJZelf.dpuf

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti