sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Viikonloppu kohta taas ohi

Hieman oli haikea viikonloppu, Porvoossa pidettiin muistotilaisuus tänä vuonna pois nukkuneiden muistolle ja Porvoon seurakunta sytytti joka ainoalle haudalle kynttilän sekä kun kirkossa luettiin poisnukkuneiden nimet niin myös siellä sytytettiin kynttilä. Olisin niin halunnut olla mukana tilaisuudessa äitini kanssa, mutta isäni olisi kyllä ymmärtänyt että en pienokaisia voi jättää. Isä oli kuitenkin mielessäni.
Minjäni lähettämä ihana kuva tilaisuudesta Porvoossa.
Mutta äitä hoidellessa kaikki murheet unohtuu

Ei tarvita TV-ohjelmia kun näitä katselee

Mamma kato mua

Hyvä on mä katon sit sua

Minun äitini
Pienokaisilla kuitenkin on ollut hyvä viikonloppu ja kovasti ovat lapset kasvaneet. Tässä tänään punnituskuvia.
Pikku Hukka isojen koirien vaa´alla.

Punnitus tulos tänään.
Pikku prinsessa punnituksessa


Vaikka naisten paino pitäisi olla salaisuus niin olkoon nyt julkinen tämä prinsessa painokin.






Aikamoisia pötkylöitä jo ovat koko porukka
Tyyli vapaa mutta maitoa pitää saada
Laitetaampa tähän pari harrastavaa belunalaista, toinen on lukutoukka nimeltään Neco.

Lisää kuvateksti
Pimeät talvi-illat nyt täytyy keksiä jotain kivaa tekemistä kun ulkonakaan ei nää enää puuhastella.
Mitäs lukemista valitsen itselleni illaksi, olisikohan jotain jännityskirjallisuutta koirille.
Taidan sittenkin valita myös koirien parhaat herkut kirjan ja kokkailla jotain kivaa iltapalaksi.
 Miksi nuo kirjat on laitettu noin korkealle, ai ne näkkykin olevan koirankoulutusoppaita, niitä minä en vie kotiin ollenkaan, joutuu muuten temppuilemaan ennen kuin saa herkkuja.
Rudolf on ollut leolenkillä ja maisemat ovat olleet mitä parhaimmat.






1 kommentti: