lauantai 1. huhtikuuta 2017

Vähän koiran stressistä

Koiran stressaantumiseen ei tarvita kuin ihan normaalia elämää. Esimerkkinä voidaan mainita, liiallinen tai vääränlainen treenaaminen, muutto, lapsi syntyy kotiin,  joku perheenjäsen  muuttaa pois,  koira pelästyy bussia, koira on liian kauan yksin kotona, leikkiminen toisen koiran kanssa, vieras koira rähjää. Stessin muodostumisella ei ole merkitystä sillä onko tapahtuma positiivinen vai negatiivinen . Stressi aiheuttaa mm. suoliston bakteerikannassa rajuja mutoksia. Tämä voi näkyä hetkellisinä  yllättävinä ripuleina. Bakterikannan muutokset vähentävät koiran syömän ravinnon sulavuutta ja hyväksi käyttöä.. 
 Miten voimme sitten auttaa koiriamme selviytymään sressaavista tilanteista. Meidän tulisi tukea koiran aineen vaihduntaa, esim. jos tiedämme että tulossa on sressaava tilanne vaikkapa koulutus niin edellisenä päivänä voimme antaa koiralle hieman enemmän ruokaa johon lisäämme maitohappobakteeria tukemaan aineen vaihduntaa. Myös koulutuspäivänä lisäämme ruokaan maitohappobakteeria.  Mutta ainahan me emme voi tietää mitä elämässä tapahtuu niin sen vuoksi on hyvä silloin tällöin pitää koiralla maitohappobakteerikuureja jolloin koiralle annetaan esim. vkon ajan kyseistä tuotetta, jolloin koiran suolisto saa tukea.
 Jatkuva hoitamaton stressitilanne voi saada aikaan koirassa seuraavia  asioita ihon kutinaa, ihon ärsyyntymistä = koira rikkoo ihon. Koira voi kärsiä jatkuvista koiratulehduksista.  Usein viemme koiran eläinlääkärille ja koiraa epäillään allergiseksi vaikka kysymys voikin olla siitä, että koira ei pääse purkamaan stressiä elimistösään. Koiran stressaantumista ei kuitenkaan tarvitse pelätä sillä se on kuitenkin tarpeellista oikeissa mittauhteissa ja väliaikaisena tilana. Joskus me ihmisetkin pystymme erittäin mittaviin suorituksiin kun olemme hieman stressaantuneita.
 Laitetaan sitten tähän hieman kaveriterveisiä .
Jokeri isäntänsä kanssa.
 
Ihana Paloma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti