perjantai 26. tammikuuta 2018

Bianca kotiutui

Nyt ollaan kotona taas minun nalleni nukkuu lämpimän peiton alla. Leikkaus sujui hyvin vaikka pientä haastetta olikin. Biancalla käytettiin nukutuksessa sellaista lääkettä mitä annetaan vakavasti sydänsairaille koirille. Biancan sydän kesti tätä ainetta hyvin, mutta BB päätti sitten lopettaa hengityksen mutta BB kytkettiin kiinni koneeseen ja hengitys saatiin palautettua. BB piti vielä leikkauksen jälkeenkin hyvin epätasaista hengitysrytmiä, mutta nyt se on palautunut  normaalin rajoihin, seurataan kuitenkin. Nisäkasvain oli yli 15 cm pitkä ja kiinni kahden nisän alueella. Silmämääräisesti kasvain ei ole levinnyt muihin sisäelimiin. Eläinlääkäri kutsui sitä epämääräiseksi mössöksi jota oli paljon.  BB ei saanut antibioottia koska on sillekkin allerginen niin ei lähdetty kokeilemaan kuinka käy. Kipulaastari on kyljessä mikä annostelee kipulääkettä neljän päivän ajan ja sitten siirrytään suun kautta annettavaan kipulääkitykseen.
 Ratkaisevia ovat nyt kaksi seuraavaa kuukautta, sillä kuten eläinlääkäri sanoi nyt on emokasvain poistettu ja voidaan vain toivoa etteivät tyttäret riehaannu. Hän myös sanoi, että jos koira on hengissä vielä toukokuussa eikä kasvaimia ole lisää tullut niin ollaan voitettu taistelu. Keuhkot olivat puhtaat, maksa ja munuaiset kunnossa. Joten nytvain hoidetaan muru kuntoon.
 Onneksi nyt sattui kohdalle eläinlääkäri joka halusi ainakin yrittää auttaa meitä leikkauksella, sillä tähän asti minulle on sanottu että leikkausta ei voida suorittaa ja jos nisäkasvain alkaa vuotamaan on edessä eutanasia. Minun Biancani  tai siis meidän Bianca on tosi sissi ja taistelija ja me kyllä selätetään tämäkin juttu.

1 kommentti:

  1. Toipuilemisia sinne teille. Kun Adalta meni nisä kuolioon ja kipu oli kova saatiin kipulaastari neljäksi päiväksi. Muuten oli hyvä mutta koira oli niin väsynyt ettei jaksanut syödä eikä juoda , joten tietysti sitten autettiin. Onneksi teille saatiin apua ja toivotaan että kaikki menee hyvin.
    <3

    VastaaPoista