maanantai 29. tammikuuta 2018

Päivät vierivät

Tuntuu että en ehdi yhtään mitään muuta kuin rapsuttaa Biancaa no se on varmasti tällä hetkellä minun tärkein tehtäväni. BB antaa suihkuttaa haavaansa hyvin ja myös taputella Betadine-vesiseoksella. Ruoka maittaa edeleen hyvin ja kaikki toiminnot sujuvat hyvin. Energiaa alkaa olla aika paljon ja hieman BB ihmettelee miksi ei pääse ulos  muiden kanssa touhuamaan. Lotta äiti toki on viihdyttänyt lastaan sisällä. Eilen tunsin itseni eläinrääkääjäksi kun jouduin poistamaan tuon haavansuojateipn, mutta  silmäni ovat avautuneet, oli aivan oikea ratkaisu poistaa teippi liottamalla teippi pelkällä vedellä eikä käyttää mitään kemikaalisuihkeita, sillä BB on niin uskomattomille asioille (mm. monelle kemikaalille) allerginen, olisimpa ollut pulassa jos BB olisi saanut allergisen reagtion jostain teipin poistoaineesta. Hieman ehkä kesti kauan tuo teipin liotus, mutta ainakinsaimme sen irti ilman allergista reagtiota. Haavateippi olikin sitten ihan helppo juttu suojateippi oli kiinni vain karvoissa ja ne oli helppoleikata poikki.
Haava on siisti ja alkanut paranemaan hyvin.
 Toivotaan että paraneminen jatkuu hyvin. Vielä ei BB ole haavasta kiinnostunut vaan antaa sen olla rauhassa. Minulla on kyllä hauskaa kun BB osalistuu ihan joka asiaan mitä teen ja tänään laitoimme yhdessä ruokaa KePolle ja taitaa olla tilanne aika lähellä tätä:
 

2 kommenttia:

  1. Vanha konsti teipin irrottamiseen on myös ruokaöljy jolla liottamalla pitäs teipin irrota hyvin. Toipumisia tytöselle <3. Terkuin Marika

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä vastaisuuden varalta.

    VastaaPoista