maanantai 10. joulukuuta 2018

Taas niitä päiviä

Olipas taas tapahtumarikas päivä: Aamulla ajattelin pitäisi pestä hiukset, mutta koska ryhdyn paistamaan laatikoita niin siirretään hiusten pesu huomiseksi. Laatikot uuniin ja mitä Kaino kissa on kolmijalkainen. Soittoa eläinlääkäreille, vasta illalla pääsee no en luovuta kissa on todella kipeä. Vihdoin sain ajan pääsettekö tunnin sisällä , no joo matkaan menee puolituntia, ehdin. Pöllöpipo likaisten hiusten päälle, missä kissa ei missään koko talo ylösalaisin vihdoin piiloutunut kissa löytyi. Mutta laatikot on uunissa ja pitäisi vielä ollakkin, no uuni pois päältä ja katsotaan kuivaako korpuiksi , paisutuuko vai jääkö raaksi. Matkaan päästiin mutta bensavalo vilkuu voi vee, no otan riskin pääsin perille. Eläinlääkärissä vierähtikin sitten kolme tuntia. Minua alkoi pyörryttää, varmaan nestevajaus, onneksi sain kaakaota automaatista. Kaino rauhoitettiin ja kuvattiin.Kainolla poikkeava ristiluun asento rakenteeseen nähden ja siinä kohdassa selkäydinkanavan ahtauma joka aiheuttaa takapään ongelmat. Lääkitys tulehduskipulääke ja sormet ristissä jotta alkaa tekemään asiansa hiekkalaatikkoon koska hermo-ongelmat vaikuttavat myös näihin lihaksiin. Kissa ei myöskään saa nousta tasoille eikä hypätä. Kaino paleli voimakkaasti kun lähdettiin klinikalta joten kiedoin kissan omaan toppatakkiini sillä seurauksella että bensa-asemalla sain outoja katseita kun pikkupuserossani tankkasin vesisateessa.
Kaino Kattinen
 Toivottavasti Kaino alkaa parantumaan, tuo ristiluun "outo" asento on synnynnäinen vika ja sille ei tietenkään voida tehdä mitään, mutta jos tulehdus saataisiin helpottamaan niin hermot ehkä pystyvät toimimaan paremmin. Kaino lepää nyt rauhassa ja toipuu päivän koettelemuksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti