tiistai 2. kesäkuuta 2020

Hellepäivä

Tänään lähdettiin aamusta lenkille niin kuin joka päivä tällä viikolla. Ensin tuntui, että ei olekkaan niin lämmin, mutta hetken päästä jo alkoi hiki pyrkiä pintaan. Pellolla tepasteli kurki rouva  ylväänä ja katseli meitä.
Onneksi ei  ollut haikara, tiedä mitä olisi meille tuonut.
Kaikki muut lähtivät innoissaan helteisestä säästä huolimatta, mutta Keela oli sitä mieltä, että hän ei helteellä lenkkeile vaan oli sitä mieltä, että päästäkää lampeen ja sinnehän koirat sitten pääsivätkin.
Rosén kanssa oltiinkin sitten tuolla kylillä, tällä kertaa en nähnyt yhtään ihmistä enkä yhtään autoakaan. Mutta ihana keltainen rypsipelto löydettiin ja pyysin Roséa istumaan pellon reunalle, kun kuva oli otettu sanoin saa tulla ja odotin, että koira tulee luokseni, no ei tullut käänsi selkänsä minulle ja lähti päättäväisesti kulkemaan pellon keskustaa kohden. Tuli hieman kiire pelastaa pelto koiran tuholta.





Tänään istutettiin tomaattia ja purjon taimia ja apulainen oli kyllä paikalla. Yhdet purjon taimet hieman ehtivät litistyä. Kunnon taimi kyllä kestää reilun 50 kg koiran tassua ja nostaa päänsä ainakin uskon niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti