lauantai 20. kesäkuuta 2020

Juhannuspäivän viettoa









Juhannusta ollaan vietetty hyvin leppoisasti elämästä nauttien Ei kuitenkaan ole ihan laiskoina retkotettu vaan tänään pesin koirat kaikki siis. Sain kaksi kärpästä yhdellä iskulla koirat saivat olonsa viilentymään ja minä sain ihanat hyvän tuoksuiset koirat. Sitten hoidettiin kynnet ja ajeltiin tassukarvat ja harjattiin turkki. Grillimestari valmisti ihanaa kesäruokaa ja kaikki on olut ihanaa. Ihania kuvia on tullut myös kasvatien juhannuksen vietosta.






Melkein itsekkin tekee mieli uimaan kun näitä kuvia  katselee.
Elämä on rakkautta
Sitten nappasin Päivin sivuilta ihanan kuvan Hehkusta.
Äiti on saanut viettää meillä koiramaista juhannusta ja koirat ainakin ovat ihan hullaantuneita mummiin.



Meillä on ollut hieno juhannus ja siitä olen kiitollinen ja iloinen ja riemuissani päätin tehdä kaksi kierrettä takaperin kerien ja se onnistui niin hyvin, mutta kuvaaja sai ikuistettua vain hallitun alastulon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti