lauantai 6. kesäkuuta 2020

Tuuli

Taas tulee niin, että korvissa humisee ja tavarat lentelee. Aamulla yritettiin lähteä lenkille jo ennen seitsemää, että ei kastuttaisi ja onnistuihan se hetken aikaa ennenkuin vettä tuli niskaan tuutin täydeltä. No kaksi lenkkiä tehtiin ja sitten luovutettiin. Selitin Keelalle ja Taigalle, että mennään sitten kun sade lakkaa . Loppuihan se sade ja päästiin lenkille, KePo lähti mukaan ja Keelakin suostui äippä Taigan kanssa lenkille. Sitten päätin vielä lähteä Rosén kanssa kun hänellä tuota energiaa riittää. No reilut 115 km tuli tällä viikolla tepasteltua.



Käytiin myös ostoksilla sateen aikana ja sitten taas tapahtui:Kierrät sokkeloisen kaupan kaikki osastot ja hypistelet sitä sun tätä ja kokeilet ja katsot ja saavut kassalle syli täynnä vähemmän tarpeellista tavaraa ja huomaat, että käsilaukku onkin jäänyt jonnekkin kaupan sokkeloihin. KePo maksoi ostokset ja minä lähdin kiertämään kauppaa takaisin samaa reittiä mistä olin tullut, ei näy laukkua. KePokin liittyi etsintöihin ja alkoi soittaa puhelimeeni ja hetken kuluttua puhelimeeni vastattiin varovaisella miehen äänellä kysyen " etsittekö käsilaukkua"? Vastaaja oli puutarhaosaston myyntihenkilö, joka kuuli puhelimen soivan erään puutarhasohvan kulmassa. No etsittiinhän me ja niin minä ja käsilaukku näimme riemullisen jälleennäkemisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti