tiistai 9. kesäkuuta 2020

Rosén kootut seikkailut jatkuvat

Minä mietin mitä tuon koiran päässä mahtaa liikkua vai liikkuuko mitään. Toissapäivänä syötiin linnunpesä kokonaisuudessaan ja eilen sitten oli levitetty 5 säkillistä multaa, joka säkki oli revitty rikki ja viime yönä ei sitten uni tullut Rosélle silmään niin ajattelin että ulkona käynti auttaisi. Koira pihalle ja silloin alkoi sellainen haukku (klo 1:30 yöllä), että naapurit varmasti heräsi. Anteeksi naapurit. Juoksin katsomaan , no enhän minä nähnyt mikä siellä oli minkä ympärillä Rosé tanssi. Juoksin hakemaan taskulamppua ja sammakko se oli sitten yritettiin kilpaa pyydystää sammakkoa ja minä voitin ja vein sammakon lammen rannalle. Tämän vehkoomisen jälkeen ei sitten minulle enää tullut uni silmään. Onneksi sammakko pelastui. Loppu yö sitten nykittiin tai Rosé nykki maton hapsuja irti. No sitten kerättiin matot rullalle tai minä keräsin. Onneksi sitten alkoi jo aamu sarastaa, olihan taas tapahtumarikas yö. Kuvan koira liittyy joka ainoaan asiaan.
Tänään etsin keittiöjakkaraa ja sitä ei löytynyt mistään niin minulle sanottiin kysy Rosélta, no onneksi ei ollut Rosén jäljiltä. Kun KePo tuli kotiin, kerroin heti multasäkkien kohtalosta. KePo katsoi Roséa joka tuijotti häntä kaunilla lehmän silmillään ja sanoi "Kyllä sinä olet yksi pirun elukka".
Rosé näyttää olevan koira jolle aina sattuu ja tapahtuu ihan ihmeen paljon asioita. Rosé löytää aina ihmeen paljon tavaroita ja Rosélla on ihmeen paljon mielikuvitusta ja energiaa.
Rakas Ruusunnuppu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti