perjantai 9. lokakuuta 2020

Eläinten viikon viides päivä

 

Tänään eläinten viikon tervehdys tulee Lumolta ja hänen tyttäreltään.

Tänään puhutaan pikkasen koirien hampaista. Koirien hampaita vaivaava yleinen ongelma on hammaskivi. Hammaskivihän saa alkunsa kun hampaiden pinnalle jää ruokajäämiä ja yhdessä bakteerien kanssa sitten alkaa muodustua plakkia ja syljen vaikutuksesta plakista sitten muodostuu hammaskiveä. Hampaiden sisäpinnat pysyvät puhtaampina kuin ulkopinnat. Pehmeä hiilihydraattipitoinen ruoka lisää hammaskiveä. Varsinkin pienillä koirilla hammaskiveä esiintyy paljon.


Kun hammaskivi työntyy ikenen alle, koiran hengitys muuttuu pahanhajuiseksi. Koira voi alkaa valikoida ruokaansa ja vieroksua kovaa ja kiinteää ravintoa. Paha tulehdus voi johtaa jopa hampaiden irtoamiseen.


Hoidon pitäisi olla ennalta ehkäisevää, mutta jos kiveä on jo muodostunut niin silloin hammaskivi on varminta poistataa eläinlääkärin toimesta, jolloin koira rauhoitetaan toimenpiteen ajaksi. On olemassa myös menetelmiä jossa hammaskivi poistetaan ultraäänellä koiran ollessa hereillä siinä on vain se huono puoli, että poisto ei tapahdu ikenen alle menneen hammaskiven osalta ja se saa rauhassa aiheuttaa tulehdusta.


Pilvi on meillä tyypillinen pienen rodun edustaja jolle kertyy paljon hammaskiveä ja se on kerran poistettu ultraäänellä ja useasti sitten nukutuksessa.


Koirille kannattaa antaa sellaista purtavaa mikä takaa hampaille työtä ja tietenkin hampaiden pesu on ennakoivaa hoitoa. Markkinoilla on myös tarjolla monenlaisia puruluita jotka on tarkoitettu hampaiden puhdistukseen


Nyt jokainen kurkistamaan sinne oman koiran suuhun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti